torstai 16. toukokuuta 2013

Valmistelua kesään


Pitkä talvi takana onneksi. Nyt kesän kynnyksellä valmistelut sukelluskauteen on sitten aloitettu. Kursseja on pidetty uusille laitesukeltajille ja allasharjoitteet / teoriat on kevään aikana vedetty läpi. Kurssilaisia onkin riittänyt joka vuodelle mukavasti ja seuramme toiminta on pysynyt vireänä. Se vaatii seuran aktiiveilta hyvää yhteistyötä ja tasaista talkoilun jakamista jottei harrastus muuttuisi puurtamiseksi. Näin harrastus pysyy mielekkäänä. Kuitenkin ihmettelen välillä, että mihin ne sukeltajat sitten häviävät kun avovedet ovat avoinna ? Avaimet sukeltamisen saloihin on kursseilla annettu, mutta avovesisukelluksilla heitä ei juuri näy, vaikka kynnys sukelluksiin on viety todella matalalle. no.. näin se on muissakin seuroissa." yleismaailmallinen ilmiö".


Tämän kesän ensimmäiseksi sukelluskerraksi tuli käynti sukelluskellossamme , joka sijaitsee vielä louhoksessa tornion lähettyvillä 10m. syvyydessä. Kyseinen louhos oli seuramme käytössä vuosia , jolloin sinne rakennettiin laitureita, köysiratoja ja mainitsemani sukelluskellokin , mutta kun louhosta hallinnoinut yritys sitten "vahingossa" ajoi tonnikaupalla hienoa kalkkia louhokseen sen vesi meni ph-arvoltaan niin emäksiseksi ettei se enää soveltunut sukelluskäyttöön. Myöhemmin vesi siellä kuitenkin parani ph-arvoiltaan, mutta emme saaneet enää louhosta seuramme käyttöön. Parin vuoden välein olen kuitenkin käynyt tarkistamassa "kellon" kunnon. Nyt toiveena olisi, että kello saataisiin siirrettyä haukiputaan louhokselle sukeltajien tarpeisiin. Katsotaan kuinka käy. 



Tämän kesän viistotusluvatkin olis takataskussa. Samaan tapaan kuin edellisenä vuotenakin eli perämeren pohjukkaan valtakunnan rajan kummallakin puolella. Voin satavarmasti jo nyt luvata , että löytöjä tulee. Osin ne perustuvat viime kesän viistodataan, mutta pirun mielenkiintoinen kesä on tulossa sen voi taata :) Väitteet / luulot siitä, ettei perämeressä olisi säilyneitä hylkyjä tullaan asettamaan valoon. Syksyllä sitten julkaisen todella mielenkiintoisen tarinan ja toivon mukaan löydönkin,joka voi herättää laajempaakin mielenkiintoa.