Valmistelua kesään

Pitkä talvi takana onneksi. Nyt kesän kynnyksellä valmistelut sukelluskauteen on sitten aloitettu. Kursseja on pidetty uusille laitesukeltajille ja allasharjoitteet / teoriat on kevään aikana vedetty läpi. Kurssilaisia onkin riittänyt joka vuodelle mukavasti ja seuramme toiminta on pysynyt vireänä. Se vaatii seuran aktiiveilta hyvää yhteistyötä ja tasaista talkoilun jakamista jottei harrastus muuttuisi puurtamiseksi. Näin harrastus pysyy mielekkäänä. Kuitenkin ihmettelen välillä, että mihin ne sukeltajat sitten häviävät kun avovedet ovat avoinna ? Avaimet sukeltamisen saloihin on kursseilla annettu, mutta avovesisukelluksilla heitä ei juuri näy, vaikka kynnys sukelluksiin on viety todella matalalle. no.. näin se on muissakin seuroissa." yleismaailmallinen ilmiö".

Tämän kesän ensimmäiseksi sukelluskerraksi tuli käynti sukelluskellossamme , joka sijaitsee vielä louhoksessa tornion lähettyvillä 10m. syvyydessä. Kyseinen louhos oli seuramme käytössä vuosia , jolloin sinne rakennettiin laitureita, köysiratoja ja mainitsemani sukelluskellokin , mutta kun louhosta hallinnoinut yritys sitten "vahingossa" ajoi tonnikaupalla hienoa kalkkia louhokseen sen vesi meni ph-arvoltaan niin emäksiseksi ettei se enää soveltunut sukelluskäyttöön. Myöhemmin vesi siellä kuitenkin parani ph-arvoiltaan, mutta emme saaneet enää louhosta seuramme käyttöön. Parin vuoden välein olen kuitenkin käynyt tarkistamassa "kellon" kunnon. Nyt toiveena olisi, että kello saataisiin siirrettyä haukiputaan louhokselle sukeltajien tarpeisiin. Katsotaan kuinka käy. 

Tämän kesän viistotusluvatkin olis takataskussa. Samaan tapaan kuin edellisenä vuotenakin eli perämeren pohjukkaan valtakunnan rajan kummallakin puolella. Voin satavarmasti jo nyt luvata , että löytöjä tulee. Osin ne perustuvat viime kesän viistodataan, mutta pirun mielenkiintoinen kesä on tulossa sen voi taata :) Väitteet / luulot siitä, ettei perämeressä olisi säilyneitä hylkyjä tullaan asettamaan valoon. Syksyllä sitten julkaisen todella mielenkiintoisen tarinan ja toivon mukaan löydönkin,joka voi herättää laajempaakin mielenkiintoa. 

Hylkysukellus 2013 seminaari

Hyvä sukellusvuoden aloitus. Kolmatta kertaa pidetyn hylkyseminaarin auditorioon oli pakkautunut tuvan täydeltä aihetta harrastavia ihmisiä. Sukeltajia , viranomaisia, tutkijoita jne.. aika ei todellakaan tullut pitkäksi päivän esitysten aikana. Hyvin toteutettuun tapahtumaan oli kerätty aiheita useilta eri tahoilta.
Päivän esityksen aloitti museoviraston Maija Matikka ajankohtaista hylkysuojelusta osiollaan. Vuoden 2012 uusista vedenalaislöydöksistä ja heidän organisaatiomuutoksistaan museoviraston toiminnassa. Maija otti puheeksi myös viime vuoden aikana julkisuudessakin olleet hylkyihin kajoamiset. Harmittavia tapauksia , joiden toivoisi loppuvan. Maijan esityksen kuvasarjaan oli "putkahtanut" yksi meidänkin ottama viistokuva, joka toki sydäntä lämmitti :)

Maijan esityksen jälkeen käsiteltiin museoviraston tutkijan Riikka Alvikin  kertomusta Wrouw-Maria veden alla hankkeen tuloksista ( 2009 - 2012 ) ja mitä tämän jälkeen tulee tapahtumaan, vai tapahtuuko mitään ? Aiheesta löytyy runsaasti tietoa tältä museoviraston saitilta >  wrouw maria
Wrouw Marian tutkimukset siis ovat tältä erää ohi, mutta nostoon liittyviä kustannuksiakin oli mietitty. Hintalappua operaatiolle kertyisi n.100 milj. euroa, joten rahoja siihen ei ihan heti tule löytymään. Myöskin Wasa laivan konservoinnin yhteydessä tulleet ongelmat rikki ja rautayhdisteiden kanssa ovat vaikuttaneet huonontavasti wrouw marian nostohaaveisiin. Toivottavasti hanke joskus toteutuisi, koska se toisi lisäpotkua meriarkeologiseen tutkimukseen. Wrouw Maria jatkaa siis lepoaan suojaisessa syvänteessä jurmon saaren lähettyvillä..
Esitys "haaksirikkoja Hangosta- Korpoströmiin" toi tietoa 1600- luvun haaksirikkotietoutta tuomiokapitulin arkistoista ja siitä kuinka vaikeaa on löytää tämän vuosisadan merihistoriaa arkistoista. Esityksessä havainnollistettiin hyvin sen ajan saaristoelämää ja haaksirikkojen merkitystä saariston asukkaille. koska käytännössä haaksirikot toivat tuloja saaristolaisille kaikenlaisen tavaran muodossa. Tiedetään jopa tapaus 1600-luvulta jostain turun saaristosta, jossa asukkaat hämäsivät alueella liikkuvia kuninkaan aluksia. Saaristolaiset kiinnittivät lyhtyjä laiduntavien lehmien kaulaan, jolloin alukset karauttivat kareille väärän "opastuksen" johdosta. Tästä kimpaantuneena silloinen kuningas lähetti saarelle sotajoukon kurinpitotoimenpiteisiin ja nähtävästi tapatti saaren asukkaat.

sukeltajat ry. jatkoi tästä. Esitys piti sisällään kertomuksia heidän toiminnastaan hylkyjen parissa 70-luvulta asti ja jatkosuunnitelmistaan tulevaisuudessa. Tämän ryhmän toiminnasta on "jatkojalostunut" myöskin hylyt.net sivusto ja kirjallisuuttakin. Ryhmän toimintatapa on juurikin sellaista, joka jättää jälkensä hylkytutkimukseen. Kaikki kirjataan asiantuntevasti. Kaikki hylkytutkimus, josta ei jää mitään paperille, ei ole hylkytutkimusta. Näinhän se on.

Virolaiset esittäjät Marii Asmer ja Ivar Treffner toivat tietoutta viron vedenalaisesta kulttuuriperinnnöstä ja lainsäädännöstä viron aluevesillä.Viron lainsäädäntö on hyvin erilainen verrattuna suomen lainsäädäntöön kaikin puolin.Ivar kertoi, että lainsäädäntöä ollaan muuttamassa, mutta se ymmärrettävästi se vie aikaa. Sukeltaminen viron aluevesillä toki on mahdollista. Hän suositteli ottamaan yhteyttä paikallisiin sukelluskerhoihin, jotka järjestävät alueella toimintaa. Tämä helpottaa huomattavasti sukellusten järjestämistä alueella.
Marii kertoi shipwher projektista . Shipwher on viron ved.alaisen kulttuuriperinnön digitalisointi projekti . Tässä hankkeessa ovat mukana myös itämeren rannikon maat. Jossain vaiheessa saadaan siis hyvin kattava net.arkisto koko itämeren alueelta.

ghostfishing  toi erikoisen ryhmän toiminnan tietouteen ( ainakin minulle). Nimittäin mereen jätetyt kalapyydykset ovat muodostuneet melkoiseksi ongelmaksi maailman merillä. Tämä alkuaan hollantilainen ryhmä kerää talkoovoimin hylkyihin ja merenalaisiin esteisiin tarttuneita pyydyksiä, verkoista trooleihin. Nämä pyydykset muodostavat uhan myös sukeltajille, mutta ennenkaikkea suurin ongelma "haamuverkoilla" on mereneliöstölle. Pyydykset kun jatkavat pyyntiään meressä vielä pitkään, tuhoten kala ja merieliöstö kantaa. Ryhmä esitti videon, joka oli kuvattu muistaakseni kaliforniassa. Hylky oli kauttaaltaan täynnä pyydyksiä. jopa kymmeniä tonneja verkkoja oli takertunut aluksen rakenteisiin. Ryhmä käytti nostosäkkejä apunaan verkkojen pinnalle tuonnissa. Vaarallista touhua, koska näkyvyys on usein hyvin heikko. Vedenalaisten kohteiden poijutus varmaankin ehkäisisi verkkojen takertumista. Kenelle se sitten kuuluisi ? onkin miettimisen paikka.Vastaavaan touhuun jouduttiin itsekkin viime kesänä kun saksimme verkot pois löytämämme kukkokarin hylyn rakenteista. Keinot on vähissä sukeltajallakin, jos niihin takertuisi. Ryhmältä löytyy useita videoita aiheesta you tubesta . tässä niistä yksi ghostfishing.

Dykpark vättern esitys oli loistava ! Esitys kertoi uudesta tavasta visualisoida hylkyjä digitaalisin menetelmin. Esitys kulminoitui eric nordevall aluksen tarinaan, joka upposi vättern järvelle 1800-luvun puolivälissä. Kyseisen visualisoinnin tekijä oli tehnyt 3D-kuvaustekniikalla aivan uskomattoman hienon "videoshown" aluksesta. Sukeltajat salissa suorastaan "kohahtivat" nähtyään esityksen. Hämmästyttävintä tässä oli vielä se, että kaikki oli tehty ilman minkäänlaista tukirahoitusta mistään päin. Ainoastaan n. 1000e. hän oli saanut eräältä lehdeltä, joka oli julkaissut laittomasti hänen kuviaan lehdessään :) Eric Nordevall aluksesta tehty esitys löytyy täältä . Katsokaa ja sukeltakaa virtuaalisesti alukseen !

Viimeisenä , muttei todellakaan vähäisimpänä !  näimme esityksen Armoured cruiser Pallada aluksesta.
Jouni Polkko badewanne ryhmästä  kertoi sotahistoriallisen tarinan WW1 sodan aikaisista tapahtumista ja Venäjän laivaston massiivisesta Pallada .panssarialuksesta.  Alus räjähti suomenlahdella saatuaan osuman saksalaisen sukellusveneen torpedosta. Badewanne ryhmä oli tutkinut alusta jo pitkään ja national geographic on tehnyt myös dokumentin kyseisestä aluksesta ryhmän materiaalia apuna käyttäen. Panssarialuksen jäänteet ovat selvinneet onneksi hylkyrosvoukselta, johtuen kohteen syvyydestäkin . katselimme loistavaa videomateriaalia aluksesta seminaarin päätteeksi.

Oltiinhan tuota venemessuillakin samoissa tiloissa ! Upeita veneitä halli täynnä . Ikävä muistutus taas lompakkoni tyhjyydestä :)

Avovesikauden lopettelua

Talvi käsillä, niin kuin kuvasta näkyy. Kesä oli kyllä säiden suhteen todella heikko, koska tuuliset ja sateiset ilmat pilasivat monta sukellus ja viistotusreissua. Viistottaminen kun vaatii kohtuu tyvenet meri säät, jotta kuvasta jotain selvää saisi. Säistä huolimatta oli kuitenkin kaikin puolin hyvä vuosi kokonaisuutena. Homma saatiin käyntiin ja jotain löydettiinkin :) Tulevana kesänä 2013 sitten keskitytäänkin mm. saarien suojapoukamiin jne. joissa "jotain" meitä voi odottaa. Perämeren hylkyjen etsintä on alkanut kiinnostaa myös hylyt.nettiä , jossa koostetaan nyt myös arkistoista tietoa perämerellä tapahtuneista havereista. Toivottavasti lisää tietoa löytyy myös sieltä. Parin vuoden aikana on selvinnyt kaikenlaista. Yksi syy puutteellisiin haaksirikko tietoihin on siinä, että vanhat tiedot lepäävät ruotsin arkistoissa ja sinne pääsy jo kielimuurin takia on vaivalloista. Tästä syystä täytyykin nyt keskittyä niiden meressä lepäävien hylkyjen etsintään ja tätä kautta yrittää saada arkistojen ihmiset kiinnostumaan lisää aiheesta. "p..se edeltä puuhun" niin sanotusti :)
Suunnitteilla olevat tuulivoimapuistot ovat myös lisänneet pohja-alueiden tutkimusta pitkin perämeren rannikkoa ja näiden sijoittamisessa joudutaan huomioimaan mahdollisten hylkyjen sijainnit. Myös pyhäjoen ydinvoimalahankeesta johtuen rannikolla tehtiin kattavia merenpohjatutkimuksia. Kaikki nämä yhdessä tulevat varmasti lisäämään tietoa.
Vielä täytyisi ehtiä edes yhdelle avovesisukellukselle. Sain vihdoin uuden suk.valaisimeni light for me:lta .Sitä pitäisi päästä pimeäsukellukselle vielä testaamaan .Tämä on jo kolmas valaisin minkä he minulle lähettävät. Syystä, että tämän led-valaisimen nihm-akut eivät kestäneet minun käytössäni kuin pari kymmentä käyttökertaa maksimissaan, kunnes akku valutti nesteensä ulos.. syynä oli valmistajan mukaan huonot kiinassa valmistetut akut. Odotin tätäkin 7xpg Rec li-lon valaisinta sitten taas n.4 kuukautta ! Luottamus tähän valaisimeen on kyllä huvennut , mutta ei voi nyt kuin toivoa parasta. Valmistaja kertoi uuden valaisimen akun olevan panasonicin valmistama keraamipinnotteinen lithium-akku , joissa ei ole havaittu vastaavia kennon hajoamisia. En kyllä suosittelisi tätä "kannua" varsinkaan tekniikkasukeltajien käyttöön. Vaikkakin heillä useampi valaisin on varalla onkin . Hintaa hyvillä valaisimilla toki on, mutta niiden valotehokkuutta pidän yhtenä sukellusturvallisuuden kriteerinä .

7xpg rec li-lon "paljutestissä"

Kurkistus hinaajan hylylle

Tovi on kulunut kun edellistä kirjotusta rustailin, vaikka touhua on riittänytkin. Mediaakin on "ruokittu" hylkytietoudella viimeisen kuukauden aikana. Ylen uutisoinnissa ja paikallisessa pohjolan sanomissa oli touhustamme juttua ihan mukavasti. Tätä kautta onkin tullut jo lisätietoja mm. kukkokarin hylkyyn liittyen. Tarinan mukaan alus olisi jäänyt karille kuusiluodon pohjoispuolelle 1920-luvun puolivälissä, jossa sitä oli sitten purettu ja siirretty kukkokarin vierustalle pois muiden alusten tieltä. Niin tai näin , täyttä varmuutta ei aluksen tapahtumista ei kuitenkaan vielä ole. Viistotuksiakin on suoritettu , mutta monta reissua merelle on jäänyt tekemättä tuulisten säiden vuoksi. Vihdoin kuitenkin tuulet tyyntyivät ja vedet kirkastuivat. Päätin kerätä varusteeni ja lähteä kuvaamaan haaparannan säiviksessä olevaa Staffan hinaajan hylkyä. Vastaavia kirkkauksia meidän vesissämme tulee harvoin vastaan , enkä ole onnistunut saamaan Gopro kamerallani mielestäni onnistuneita kuvia. Se kun on täysin säädötön kamera ja aikaisempi kotelokin kameralle oli väärä ved.alaisiin kuvauksiin. Flatlens-kotelon ansiosta tarkkuutta kuville tulikin mukavasti ja hylyn matala sijainti paransi luonnonvalotusta mukavasti. Meidän oloissahan on mahdotonta saada kokonaista kuvaa hylyistä samaantapaan kuin jossakin valtamerten kirkkaissa olosuhteissa , joten yritin poimia yksityiskohtia rakenteista. Staffan hinaaja on n. 35m. pitkä ja 6-7m leveä . Aikaisemmassa jutussani taisin aluksesta jotain kertoakin , mutta lisätietona voisi lisätä , että aluksen omistaja olisi ollut pettynyt sen merenkulku ominaisuuksiin ja pitänyt sitä lähinnä kettinkivarastona säiviksen laiturin lähellä. En yhtään ihmettele kun aluksen suhdemittoja katsoo. aluksen pituus / leveys ja syväys ei näin maallikon silmäänkään sovellu merenkulkuun. Aluksen peräsinkin on todella pieni suhteessa aluksen kokoon vaikkakin potkurissa on kokoa. Joka tapauksessa kirkkautta riitti ja sain hyviä kuvia. Ahvenia oli todella runsaasti aluksen kannella. Ne eivät juurikaan pelkää sukeltajia , vaan tulevat aivan käden ulottuville katselemaan.

Ahvenet hinaaja hylyllä

"Bogserbåt Staffan" on helppo kohde kaikentasoisille sukeltajille. Hylky on poijutettu ja pohjaa myöten kulkee naru säiviksen möljältä hinaajan potkurille. kaikenlaista romua on vieläkin jäljellä pitkin kansirakenteita. käymäkeloja , vaijereita , venttiileitä ja ankkuripelikin löytyy keulasta . Hinaajan runko on pysynyt ehjänä varmaankin siitä syystä , että se on suojaisessa poukamassa. Sitä eivät pääse aallokko ja jäät runnomaan. Vain kannella olleet hytit ja piiput ovat poissa.

peräprofiili pohjasta päin

portaat ruumaan

Alien ? ( hytin jäänteitä )

ankkuripeli keulassa

hauki käymäkelan alla keulassa

kansirakennelmat hajalla laivan keskiosassa

Aina ei sukeltaessa tarvitse päästä syvälle nähdäkseen jotain erikoista . Aivan snorkkelointi varusteillakin pärjää joskus mainiosti. Mikä noissa uponneissa aluksissa sitten kiinnostaa ? näkeehän noita laivoja pinnallakin !     Niin .. näissä hylyissä on jotain salaperäistä. Se täytyy itse kokea :)

Lomailua maalla ja merellä

Merikeskus Wellamo

Kahden viikon reissailu pitkin ja poikin suomenniemeä olisi nyt saatu päätökseen. Kaksi tuhatta kilometriä mantereella ja 100 kilometriä perämeren saaristossa. Aika pysähtyä ja kirjoitella siitä tänne blogiinkin. Pakko todeta, että Suomi on kaunis maa ja näkemistä riittää. Hidas ja kiireetön matkanteko sen näkemiseen on siihen se parhain vaihtoehto. Tornio-Kalajoki-Vaasa-Hämeenlinna-Helsinki-Kotka-Imatra-Lappeenranta-Savonlinna-Iisalmi-Tornio oli reititys. Kalajoki oli se ensimmäinen "merellinen osio" reissusta. Pakko kyllä sanoa, että paikka kyllä jo kärsii massaturismin ansiosta. Kaikille on jotakin laidasta laitaan. Kalajoki tarjoaa toki lapsiperheille ja harrastuksille kaikenlaista, mutta näköalat on jo mielestäni pilattu hotelli , mökki ja karavaanialueista . Niin .. mitä sitä sitten kukainenkin arvostaa ..?

kuutti kalajoen hiekoilla

Tarinaa riittäisi paljonkin, mutta jottei blogista nyt ihan matkapäiväkirjaa tulisi, niin yritän poimia tekstiin tämän blogin teemaan liittyviä asioita. Naisväkihän tietenkin piti helsingin shoppailuparatiisia reissun kohokohtanaan, mutta minulle merikeskus Wellamo kotkassa oli se huipennus.Itse rakennuskin on jo näkemisen arvoinen. Kolmensadan metrin pituinen aallon muotoinen rakennus kotkan satama-alueella on hulppean hieno. Poikkeaa kyllä tavanomaisista museorakennuksista aikalailla. Tilat sisällä ovat avaria ja korkeita täynnä merellistä historiaa suomesta. Ei sellainen tunkkainen pieni kuuma museorakennus, joita suomi on pullollaan.

Kiinnostavin sisältö oli "mereen menetetyt" näyttelyssä, jossa oli materiaalia Wrouw marian ja St. mikaelin hylyistä. Virtuaalinen sukellus 3D- tekniikalla Wrouw marialle oli kokemus sinänsä , mutta ei siinä ihan sitä oikean sukelluksen tuntua tullut :) Kuitenkin on hyvä, että hylyt on tuotu näinkin esiin, koska näillä näkymin noita aluksia ei tulla koskaan pohjasta nostamaan. Ne ovat pohjassa kunnes hajoavat sisältöineen päivineen.
Kuvausta tuossa mereen menetyt salissa ei saanut suorittaa edes ilman salamaa, joka kyllä vähän kismitti.

 
 Viikon ajelun jälkeen kun saavuimme kotikonnuille tornioon alkoi välitön pakkaaminen Sandskärin retkelle Ruotsin haaparannan saaristoon.  Evästä lähinnä ja lämmintä vaatetusta, koska sääennustukset näyttivät melko pahoilta neljäksi päiväksi eteenpäin. Sukellusvarustukset kannoimme jo lähtöä edeltävänä alukseen ja suoritimme tarpeelliset huoltotoimenpiteet Decolla. Lähtöpäivän aamu valkeni puolipilvisenä ja tyvenenä. Alkumatkasta taivaskin kirkastui ja selkäsarveen päästyämme ilma oli mitä mainioin. Päätimme ottaa lähempänä avomerta olevan reitin sandskäriin tyvenen sään vuoksi. Hieman yritimme viistottaa luotaimella selkäsarven länsipuolella, mutta viistokalan painotus oli hieman pielessä ja kuvaa ei saatu kunnollista alueelta.
Sandskärin saareen saavuttiin sitten n.neljän tunnin ajon jälkeen. Kalastajamökit saaressa olivatkin parempia mitä oletettiin .Kaasuliesillä ja kaasujääkaapilla varustettuja neljän hengen mökkejä.

 Saapumispäivän iltana tuuli alkoikin jo viriämään ja seuraavana päivänä sadetta riitti päiväksi. Hylkäsimme viistotus ja sukellusajatukset ja lähdimme patikoimaan saarta päästä päähän kahden perheen voimin.Ei voisi kuvitella miten yhdelle saarelle mahtuu niin monenlaista maastoa ! Sandskär on n.viisi kilometriä pitkä ja sille mahtuu metsiä , jäkälänummia, valtavia hiekkadyynejä , tasaisia "hiekkastadioneja" ja hiekkarantaa saaren mitalla. Oudoimmalta tuntui kun nousit mäntykelometsästä sääskien keskeltä hiekkadyynin päälle niin sen takaa aukesi tasainen hiekkavalleilla reunustettu "stadion" . Luonnon muovaama sellainen. Olo oli kuin hobiteilla taru sormusten herrasta tarinassa  , niin uskomattoman hieno saari oli. Sandskär kapenee pohjoisosastaan ja siellä sijaitsevat satoja metrejä pitkät hiekkarannat kummallakin puolta saarta. Kalajokikin kalpenee tämän saaren rinnalla, mutta siitähän me ei huudella :)

västra stadion

kelo

pitkospuilla

tiheää mäntymetsää

sandskär pohjoisrantaa

östra stadion

heh ..

Saaren läpi kulkee pitkospuu reitti, jota pitkin on toki hyvä kulkea kuivalla säällä . Sadekelillä tosin sai olla kyllä todella tarkkana jottei liukastunut matkan varrella. Patikointi retken jälkeen tuuli näytti tyyntymisen merkkejä illalla ja päätimmekin lähteä viistoluotaamaan mahdollista hylkytietoa. Oli tiedossa, että tuuli tulee nousemaan aamuyöstä jopa myrskylukemiin , joten riskien arvionti  ennen lähtöä oli paikallaan , koska sandskär sijaitsee avomeren äärellä. Emme halunneet siihen "röykytykseen" mitä oli tulossa ..Kellotus ja viistotus-suunnitelmat ja eiku menoksi . Viistotuksessa ei näkynyt mitään mainittavaa , vaikkakin lähdetiedon mukaan alueella olisi tarttunut verkot isolla aluella kiinni, jopa niin pahoin ettei niitä sieltä ehjänä ole ylös saatu... no.. paluumatkalla tuuli jo osoitti nousua ja tavaroista veneessä sai tosissaan pitää jo kiinni kun lähestyimme suojasatamaamme. kellokin näytti jo neljää yöllä saapuessa. Myrskyinen lauantai menikin sitten pirtissä, syödessä ja saunoessa. Reissussa mukana olleet lapsetkin nauttivat saaressa. Ei kuulunut kertaakaan kitinää, että olisi tylsää tai tekemisen puutetta. Sade ja myrskykään ei tunnelmaa pilannut. Mikäs sen mukavampaa kun aalto lyö aallonmurtajalle ja kastelee likomäräksi ja sitten lämpimään saunaan :)

aallonmurtaja

Tuuli nousi parhaimmillaan 15m/s sekunnissa puuskissa. Avomeren äärellä se kyllä herätti nöyryyttä merta ja merenkulkijoita kohtaan. Varsinkin purjelaiva-aikakaudelta . Sandskärin ympäristössä onkin tapahtunut haaksirikkoja. Näistä tunnetuin on v. 1886 lokakuussa tapahtunut "Elvine" purjealuksen haaksirikko, jossa menehtyi yksi aluksen miehistön jäsen. Alus ajoi karille sandskäristä lounaaseen ja miehistö hädin tuskin onnistui pelastautumaan saarelle. Yksi jäsen menehtyi ja hänet on haudattu saaressa sijaitsevan kappelin taakse. Meri on tuonut sandskärin rantaan myrkyissä jopa isoja väyläpoijuja. n. 9m.metrin poiju lepää sandskärin etelärannassa jonkin myrskyn tuomana.

sandskärin kappeli

Sunnuntai aukeni selkenevässä ja lämpimässä säässä. Tieto lähdöstä suoraan sanoen vähän keljutti, koska saarella olo katkaisi mukavasti suhteet mantereelle ja siellä olon rutiineihin...Naurettiinkin , ettei olisi mitään tietoa vaikka mantereella olisi liikekannallepano sotaan menossa. Niin rauhassa saaressa saa olla. Kaukana gsm-verkoista ja yhteyksistä muuhun maailmaan. Ei voisi euronkriisit vähempää kiinnostaa :)
Mutta aika kului, vaikka olisi halunnut vielä jäädä saarelle. Paluumatka olikin tyyntä ja lämmintä. Päätimme ettemme sukella vaan keräämme viistotustietoa seskar-furö saaren alueelta, jonka lähistöllä on tapahtunut haaksirikkoja 1700-luvun lopulla. Vesialueet siellä olivat jokseenkin hankalat, koska rannat syvenevät todella jyrkästi n.50 metriin asti . Seuraavaan kertaan sitten .. mitään ei löytynyt . Pieni uintirantautuminen seskar-furön rantaan ja kotia kohti. Matkaa reissussa perämeren saarissa tuli n. 100 km. (60mpk.) Monenlaisia kelejä säiden suhteen. Oli hienoa saapua tyvenessä ilta-auringon laskussa kotisatamaan. Iso kiitos vielä matkassa olleille !

Puualuksen hylky

virolainen kuunari ”Hans”kokonaisuudessaan

Aluksen keula, kiinni jäänyt verkko näkyy keulan oikeassa reunassa

Vauhdikkaasti on lähtenyt tämä kesä liikkeelle ja viistoluotauksia on jatkettu. Edellisen tekstini " hylky" on vieläkin tarkistamatta , mutta lisäviistotusten valossa siellä jotain ehkä on , mutta tarkistussukellus siis vielä käymättä . 
Nyt kuitenkin löysimme jotain suurta ja uuden kohteen ! Maanantai aamuna päätimme lähteä Jarmon kanssa testaamaan luotausvarusteita kumiveneellä lähisaariin ja tutkia vähän erään saaren läheisyydessä olevaa tarinaa, jonka mukaan pohjassa on jotain "levyjä",  metallilevyjä tms. jotain suurta siellä kuulemma on .. Aamu ei olisi voinut olla ilmankaan suhteen parempi . Meri oli "rasvatyyni" ja aurinko paistoi. Vartin viistotuksen jälkeen näytölle alkoi piirtyä jotain suurta ! Hylky ! kylkikaaretkin näkyivät selvästi kuvassa. Kyljet jättivät selvän varjon taakseen viistoluotaimen ohittaessa sen. Merkkauspoiju paikoilleen ja uusia ajolinjoja ohi kohteesta. Miten noin iso kohde on voinut pysyä salassa pinnan alla ? Aluksesta ei ollut mitään ennakkotietoja aiemmin ja nyt tällainen tulee vastaan. Ei muuta kuin viistokamat rantaan ja sukelluskamat tilalle. Sukelluksella selvisi heti ettei tässä ole nyt mistään soutuveneestä kysymys , kun massiiviset rakenteet tuli vastaan. Tasasaumainen ja ruumakin on ollut sisälaudoitettu , joten jonkinlaisesta vanhasta rahtialuksesta on luultavasti kysymys.Kansirakenteet ovat poissa . Köli ja sikoköli ovat mudassa , joten mahdollisten mastojen määrää ei voi päätellä mastonjalkojen perusteella.  Perään tultaessa huomaan, että aluksen kylkikaaria on sahattu poikki . Aluksesta on siis pelastettu kaikki irtisaatu pinnanpäällinen kiinteä rakenne. Matalassahan laiva onkin, vain neljän metrin syvyydessä, joten pintarakenteiden pelastaminen on ollut "helppoa". Jos aluksessa on ollut takiloinnit ja purjeet , niin nehän on pelastettu heti, koska niiden arvo on ollut puolet aluksen hinnasta. Perässä ovat kyljet jo irronneet perärangasta mutta keulassa kyljet ovat vielä kiinni keularangassa. Aluksen pituudeksi selvisi n.28 metriä . leveyttä n.10-11 metriä. 1/3 siis , joka oli yleinen mittasuhde vanhoissa aluksissa. Keularanka nousee jyrkästi pohjasta paksuudeltaan 50 x 30 cm. Vankkaa tekoa, jotain kovempaa puumateriaalia samoin kuin perärankakin. Ikämääritystä aluksesta paha sanoa vielä mutta oletus olisi , että sijoittuu jonnekin 1800-1900 luvun taitteeseen ehkä, koska vieressä sijaitsee aikoinaan vilkaskin sahastaan tunnettu saari. Pintapalaverissa selviääkin, että alueelle on jäänyt aikoinaan kuulemma alus jäihin kiinni talven tullessa . Pintamiehemme Esa veresti muistinsa lokeroita ja muista kuulleensa tarinan tällaisesta tapahtumasta. Nyt sitten kertoi .. :) Varmaankin lisätietoa tulee kunhan lasketaan kylkikaaret jne.. vesien kirkastuessa sitten valokuviakin hylyltä .

-edit- 9.2.2022 Alus on todennäköisesti virolainen v.1900 männystä rakennettu kuunari ”Hans” , joka jäi jäihin kuusiluodon edustalle v. 1919 ja digiarkistojen mukaan huutokaupattiin hylkynä v. 1920 elokuun 27 päivänä

Lupia , lakipykäliä ja etsintäsuunnitelmia

Pari päivää sitten putkahti Ruotsin puolustusvoimilta lupa viistokaiutukseen määritetyille alueille Haaparannan saaristoon. Nyt odotellaan sitten vielä Suomesta vastaavaa lupaa. Jotenkin näissä lupien hauissa on omituista se, että kukaan ei varsinaisesti kiellä viistokaiun käyttöä keneltäkään. Niitä saa käyttää ja asentaa kuka tahansa veneisiinsä samaantapaan kuin kaikuluotaimiakin, eikä niiden käyttöä kukaan valvo mihin tarkoitukseen niitä käytetään. Koordinoidussa hylkyjen etsinnässä kuitenkin lupien täytyy olla kunnossa, koska viranomaiset haluavat kontrolloida toimintaa mm. sotilaallisin perustein, mikä toisaalta on aivan ymmärrettävääkin. Tässäkin näkökulmassa on kuitenkin omituista se, että kuka tahansa voi katsoa julkisista merikartoista syvyyskäyrät jne. ja siten tehdä päätelmiä mm.pohjien muodoista.
Lainsäädäntö näyttäisi olevan tältä osin melkolailla samanlainen Ruotsin ja Suomen osalta . Ruotsin "lag om kulturminnen"on hiukan erilainen kuin suomessa merenpohjasta löydettävien esineiden kohdalta . Nämä katsotaan kuuluvaksi löytäjälle, mutta löytäjän on kuitenkin esitettävä ne ruotsin valtiolle lunastettavaksi laissa määritetyillä tavoilla . Muinaislöytöjä ovat esineet / hylyt joilta löydettäessä puuttuu omistaja ja jotka tavataan kiinteästä muinaisjäännöksestä tai sen luota sekä jotka liittyvät muinaisjäännökseen. Tällaiset löydöt tulevat suoraan lain perusteella valtion omaisuudeksi.
Näiden lakipykälien toimivuutta onkin testattu erilaisissa tuomioistuimissa viime vuosina löytöjä kohdattaessa. Tunnetuin näistä tapauksista Suomessa onkin varmaan Wrouw Marian tapaus, jonka Rauno Koivusaari löysi saaristomereltä v.1999, mutta se onkin pitkä tarina, johon ei nyt takerruta.
Eri maiden museovirastojen vaan tulisi käydä nyt avointa keskustelua siitä, miten näiden mittaamattoman arvokkaiden kulttuurihistoriallisten kohteiden tutkiminen suoritettaisiin. Käytännössä se on jo nyt laitesukellusharrastajien varassa, mutta kaikkien osapuolien pitäisi löytää keino sille, miten nämä löydöt parhaiten tuotaisiin esiin kaikelle kansalle. Rahastahan se on suurimmaksi osaksi kiinni. Vapaaehtoistyönä tapahtuvaa meriarkeologista toimintaa pitäisi tukea enemmän, koska sieltä ne voimavarat ja jopa säästötkin löytyvät.

Puitteet etsinnöille olisivat siis valmiit lupien, kaluston ja sukeltajien osalta. Ensimmäisinä etsintäkohteinamme tulee tietenkin olemaan lähdetietojen antamien haaksirikkotapausten tutkiminen. Vanhat sisääntuloväylät Tornio-Haaparanta saaristoon ovat merkittävässä osassa etsinnöissä. Saarien suojasatamat ja karikoiden ympäristöt . Ominaispiirteensä antaa etsinnöille se, että maannousema alueella on 1m. / 100v. , joten nykyiset luodot olivat salakareina purjelaiva-aikakauden huippuvuosina . Nämä ovat kirjoitusten mukaan aiheuttaneen lukuisia haaksirikkoja alueella. Oman hankaluutensa tuovat jokisuistot . Joet ovat muuttaneet virtausreittejään aikojen saatossa väylien varrella. Tornionjoen pääväyläkin kulki reilu pari sataa vuotta sitten aivan eri paikasta kuin nyt. Pääväylä kulki kaupungin länsipuolelta ja purjealukset rantautuivat nykyisen kauppakeskuksen alueella maihin. Jokisuistojen virtaukset ovat tuoneet humusta runsaasti perämeren pohjukkaan ja näkyvyys sukelluksilla on heikkoa maksimissaan n.3m luokkaa ja pimeys veden alla tulee jo neljässä metrissä kirkkaana kesäpäivänäkin . Sukellussuunnitelmat täytyy rakentaa osin luolasukellus turvallisuus ohjeilla, jotka määrittelevät varusteille ja sukeltajien taidoille vaatimuksia. Karkeana arviona voisi sanoa, ettei läheltä jokisuistoja löydy mitään ehjää kohdetta. ehkä saarien suojista tai osin mutaan vajonneita hylkyjä voi olla .
Tukkiuittojen aikakin vaati alueella veronsa hylkyjen muodossa. Hinaajat vetivät pitkiä tukkinippuja perässään kaukaisille sahoille .Hinaajat olivat matalakölisiä voimakkaita vetojuhtia tuohon hommaan. Vaarana hinaajille oli mm. ns. "rekyyli". Kun hinaaja siis veti valtavan pitkää tukkinippuketjua perässään se jossain vaiheessa joutui tekemään loivan kaarron. Tällöin meri saattoi näyttää voimansa. Aallot ja tuuli painoivat massallaan tukkinippuja, jonka seurauksena hinaajan veto ei enää riittänyt, silloin tämä "rekyyli", vastavoima veti sen pinnan alle. Tällaisia tapauksia tiedetään useampia lähialueeltamme.

Haaparannan Säiviksen lähellä sijaitsee hinaajan hylky uittojen aikakaudelta. Hinaaja "staffan" on melko hyvin säilynyt 35m. pitkä ja syvyyttäkään ei ole kuin 4m. Tämä hinaaja upposi 50-luvun lopulla talviaikaan saatuaan vuodon potkuriakselin kautta . Höyrykäyttöinen alus on alunperin toiminut tukholman saariston reittiliikenteessä 1900-luvun alkupuoliskolla , jonka jälkeen säivisläinen sahayrittäjä John Waltari osti sen ja muokkasi sitä hinaaja käyttötarkoitukseen .Alus on ollut normaalia hienompi hinaajaksi kokonsa ja koristelunsa puolesta, Sen kyljissä on vieläkin pyöreät laivaikkunat ja metalliset "koristekranssit" . Kansirakennelmat ovat hajonneet suurilta osin , mutta luultavasti tammesta tehty kansi on osin ehjä ja sen alla näkyvät myös höyrykattilat .Suuri potkuri ja peräsin ovat ehjinä . Kannelta löytyy keulasta ankkuripelit ja käymäkela . Ankkuriketju lähtee keulasta eteenpäin , mutta se vajoaa kauempana mutapohjaan , eikä sitä enää löytynyt. Runko aluksessa on vielä siis täysin ehjä ja pyöreä peräkansi kaiteineen ovat vielä paikallaan. Kohde on hyvä ja helppo harjoituspaikka myös sukeltajille, joita vaikkapa meriarkeologia kiinnostaa. Mittaamisten ja erilaisten huomioiden harjoittelua on helppo harjoitella tässä kohteessa .Ohessa vielä kuva "Staffanin" peräkannelta. Vähän suttuinen , mutta kaipa siitä jotain erottaa ? Nämä humuspitoiset vedet tuovat haastetta kuvaamiseen ja kalustoon .. siitäpä sitten tuonnenpana :)