Euforia

Istun sukellusvarusteitteni kanssa kumiveneen reunalla keskellä norjan vuonoa. Kevyt maininki keinuttaa tasaisesti pientä venettä vuonossa, joka on kiinnitetty sotalaivan hylylle vievään poijuköyteen. Vuoroveden liike on rauhoittunut. Nyt on turvallisin hetki  sukeltaa. Aurinko paistaa lumihuippuisten vuorten yllä. Alkaa tulla jo kuuma mustissa kuivapuvuissamme. Sydämeni syke on  hieman korkealla varusteideni painon alla. Tiedämme, että nyt on aika. Aika laskeutua meren syvään siniseen ja viileään atlantin syleilyyn. Sukellusparini ilmoittaa olevansa valmis. Luotan häneen, hän luottaa minuun. Jos jotain yllättävää sukelluksella tapahtuisi niin voimme luottaa toistemme apuun. Kohtalon osuuden olemme minimoineet  suunnitellun pieneksi. Allamme on vettä 35 metriä ja kappale toisen maailmansodan historiaa hylyn muodossa. Laitan hengitysannostimen suuhuni. Siirrän näin hengitykseni pullotetun  ilman varaan, jota riittää noin tunnin sukellukseen kohteessa. Keinahdamme vuoronperään veteen ja laskeudumme hitaasti alas syvään siniseen pitkin poijuköyttä. leijumme alas pohjaa ja hylkyä kohti painottomassa tilassa ja toisenlaisessa ulottuvuudessa kuin mihin olemme maan pinnalla tottuneet. Ulottuvuudessa, jonka tiedän olevan vain harvojen ulottuvilla. Lennän vetisessä avaruudessa hylyn yllä. Uskomaton näky silmieni edessä. Sykkeeni laskee. Hengitykseni rauhoittuu. Tämä kaikki tuo Euforisen hyvänolon tunteen , jonka muistan vielä vanhuksenakin kiikkustuolissa istuessani. Miten tällaisesta voisi kertoa kenellekään sukelluksesta tietämättömälle ymmärrettävästi tai edes yrittää pukea euforian tunnetta sanoiksi ? Olenpahan yrittänyt .. Olen nähnyt sen myös tarttuvan monille. Silmiesi innostuneen kiillon sukelluksen ja itsesi ylittämisen jälkeen. Katseesi kertoo kaiken. Jaamme nyt yhdessä salaisuuden, jonka vain sukeltajat tietävät. Ei kerrota tästä kenellekään.. Eihän ? ;)

Blogin lopetus

On aika lopettaa tämän blogi. Joskus vaan käy niin, että innostukset laantuvat ja on lähdettävä uusille urille. Näiden viiden vuoden blogiin kertyi 21 kirjoitusta blogin teemaan liittyen. Lukijoita tänä aikana oli tilastojen mukaan n.11500 ja teksteistä kiinnostavimmaksi lukijoiden mielestä osoittautui brewster koneiden arvoitukselliset ilmavoitot
Aiheena se oli minustakin mielenkiintoisin ja uskon , että tarinaan tulee joskus vielä uutta tietoa.. Hylkyjen ja perämeren merihistorian tutkimiseni kuitenkin jatkuu. Tahdon kiittää lukijoitani ja ennen kaikkea niitä ihmisiä, joihin olen tutustunut tämän matkan aikana...

Kiitos !  T: Jouko

Hetken tallentaminen

Diversnight 2014 Haukipudas Kuva.Janne Siltari

Laitesukellus on siitä upea harrastus, että sen rinnalle voi yhdistää monenlaista lisätoimintaa. Jo pitkään olen seuraillut eri tahoilta hienoja kuvia vedenalaisista hylyistä, maisemista ja sukellustilanteista. Olen miettinyt niiden kuvaustapoja ja vaativia olosuhteita kuvien onnistumisen kannalta. Onnistuessaan nämä vaikeissa olosuhteissa otetut kuvat kertovat hienoa tarinaa pinnanalaisesta maailmasta. Vanhan fraasin mukaan "yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa" pitää kyllä paikkansa. Kun katsoo esim. ylinnä olevaa kuvaa, niin siinä kulminoituu kyllä kaikki. Kuva on otettu Oulun haukiputaalla Diversnight 2014 tapahtumassa marraskuun alussa, jonne kerääntyi Oulun sukelluskeskuksen järjestämänä runsas sukeltajien joukko perämeren rannikkokaupungeista. Täysikuu, -14 astetta pakkasta, nuotio rannalla. Sukeltajien valot heijastuvat jäänalta hienosti. Kuvaaja on osannut hahmottaa tilanteen poikkeuksellisen hienot valaistus olosuhteet, jossa on sekä tulta ja jäätä liitettynä harrastuksemme. Juuri tällaiset kuvat luovat intohimoja tähän harrastukseen lisäten lajin mielenkiintoa laajemmaltikin.

Kuva Riku Huuhka. ISO 800, 1/6s , f/5.6

Kun medioissa välillä näyttäytyy mm. Badewanne-ryhmän hienoja otoksia uusista hylkylöydöksistä, niin en voi olla kiinnittämättä huomiotani kuvien hiottuun kuvaustapaan. Olosuhteet ovat usein vaikeat. Keinovalaistus on välttämätön pimeässä. Kameran käyttö / tekniikka pitää olla hallussa. Kuvaajan ja valonnäyttäjän on tiedettävä sijoittumisensa tarkoin kuvattavaan kohteeseen. Samalla on tasapainotukset hoidettava ja muut sukellustekniikkaan liittyvät asiat. Onnistunut valokuva vedenalla on monen eri osa-alueen summa. Usein kalustollekin sitten alkaa hintaa muodostumaan, mutta kaluston hintavuuskaan ei takaa kuvan onnistumista, vaan kuvaajalla täytyy mielestäni olla myös taiteellista silmää otoksiin.

Diversnight 2014 Haukipudas kuva.Janne Siltari

Olen käyttänyt tähän asti omissa kuvauksissani Gopro Hero kameraa, joka mielestäni on vieläkin mainio kamera kompakti kooltaan ja ominaisuuksiltaan tietyissä olosuhteissa. Parhaimmat kuvat sillä saa kun ymmärtää sen rajoitukset ja käyttää sitä niiden mukaan. esimerkiksi kuvien ottamisessa olen käyttänyt usein viiden sekunnin automaattista laukaisuväliä. Syystä, että kameran sulkimen laukaisu "täräyttää" kuvan vakautta , jolloin kuvasta tulee epätarkka. toisinsanoen automaattinen laukaisuväli antaa mahdollisuuden vakauttaa kamera ennen kuvan ottoa. Sukelluksen jälkeen olen sitten valinnut kameralta ne onnistuneimmat otokset ja poistanut loput muistikortilta. Gopron kennon heikko valovoimaisuus tuottaa myös ongelmia hämärissä olosuhteissa. Käytännössä kaikki sukellukset perämeressä ovat pimeäsukelluksia, kun mennään viiden metrin alle täällä. poikkeuksena kirkkaat louhokset ja pohjoiset järvet. Onnistuneimmat kuvani olen saanut Goprolla lähellä pintaa luonnonvalon läheisyydessä. Myös Gopron laajakulmalinssi on loistava. Sen 170:n asteen kuvakulma on mainio ja välttämätönkin vedenalaisissa kuvissa. Joskus noin laaja kuvakulma ilman säätöjä voi tuoda myös ongelmia kuvanotossa. Alla olevassa haukikuvassa minun piti viedä kamera n. 50cm:n päähän kohteesta, jotta sain sen täysimittaisena kuvaan näkymään. Kauempaa (1-2 metrin päästä) kuvattuna kalan profiili olisi jäänyt hyvin pieneksi. Hauki oli n.70cm. pitkä ja metrin syvyydessä hyvässä valaistuksessa.

Kameran säätömahdollisuuksien vähäisyys alkoi jossain vaiheessa risomaan ja aloin etsiä kompaktia säätöominaisuuksilla varustettua kameraa. Tietäen, että taidan antaa pirulle pikkusormen, jopa enemmänkin. Kameroiden kotelointi on tietenkin välttämättömyys pinnanalla. Koteloiden valikoima on laaja. Kotelon ja kameran valintaa tehdessä on kuitenkin päätettävä jo valmiiksi myös millaisia lisävarusteita kameraan mahdollisesti asetetaan esim.lisäsalaman johdosta. Fisheye lens mahdollisuus koteloon jne..monenlaista pähkäiltävää. 
Kameran kennon valovoimaisuus määritteli pitkälle oman valintani kameran suhteen ja valituksi sitten tuli Sony Dsc- RX100m2 

Sony Dsc-Rx100ii

Kotelon suhteen on harkinta-aika menossa. Hinnat määräytyvät pitkälti kotelon materiaalin , koon ja käytettävyyden mukaan. Muovikotelot ovat edullisempia , mutta niiden koot ovat yleensä suurempia, eivätkä kameran säätöominaisuudet ole käytettävissä kaikissa koteloissa. Metalliset kotelot taas ovat pienempiä ja kestävämpiä paineenkin suhteen. Hinnat tästä syystä ovatkin sitten kalliimpia.
Itselläni ei ole koskaan ollut järjestelmä ominaisuuksilla tehtyä kameraa, joten näihin kuvaamisen ja kameran ominaisuuksiin perehtyminen vaatii hieman "kuivaharjoittelua" . Kuvaamista manuaalisäädöillä .Oikeiden säätöjen hakemista. Aukon koon säätöjä, sulkimen nopeuksia eri olosuhteissa.

Mainion avun tämän kaiken ymmärtämiseen on tuonut ensimmäinen suomeksi kirjoitettu ja sukellusliiton julkaisema sukelluskuvaus-kirja.

Sukelluskuvaus Mikko Voipio ,sukellusliitto ry.

Kirjaan on kiteytetty hyvin kaikki oleellinen. Netistä löytyy myös paljon avuja kuvaamiseen ,joista yksi esimerkki löytyy täältä . kurssitusta kuvaamisen saloihin , sitäkin tarvitaan.

 Jotain uutta ja jotain vanhaa tulevalle vuodelle.. varustehuoltoa ennen kesää. Muutin myös blogin nimen. Pohjan perukoilla jatketaan :)

Syvää sinistä etsimässä

Matkalle pohjoiseen... Kesän aikana virisi keskustelua parin kaverin kanssa länsi-lapin louhos ja järvikohteista. Niinpä sitten syksyn ja ruska-ajan kynnyksellä päätimme kohdetietojen selvittämisen jälkeen lähteä tuntureiden katveeseen reissuun muutamaksi päiväksi. 

                                     Saattoporan louhos

Pääkohteeksi valittiin saattoporan louhos. Syvyyttä louhoksessa on parhaimmillaan n.80 metriä ja vaakanäkyvyyttä oli parhaimmillaan yli 20 metriä, mikä suomen olosuhteissa on varmaan niitä parhaimpia mitä löytyy. Louhoksen muoto on perinteinen eli louhosta kiertää ajoluiskia tasaisin välein pohjaan asti n. 20m:n välein. Näiden luiskaprofiilien mukaan onkin hyvä suunnitella sukellus-suunnitelma.  Kallioleikkaukset ovat jyrkkiä, joten ihan vasta-alkajalle en kohdetta suosittelisi. Negatiivisia kallioita ei meille vastaan tullut, mutta niinkuin kaikissa louhoksissa niin irtokiviä jyrkänteillä kyllä on, joita hyvä on vähän karttaa. Jostain 50 metrin syvyydestä lähtee kuuleman mukaan luolakin. Tästä minulla ei sen tarkempaa tietoa ole. Syvin sukelluksemme ulottui 40m:n syvyyteen, jonne päivänvaloakin vielä riitti ! 

Saattopora iso louhos

Saattoporan "blue hole"

Saattoporan louhos sijaitsee Kittilän kunnan puolella n.15 km itään Äkäsjärvestä. Louhokselle tulee kolme tietä eri ilmansuunnista. Lännestä, pohjoisesta ja etelästä. Pohjoista tuloreittiä en suosittelisi tien huonon kunnon vuoksi. Meidän ajoreittimme kulki lännestä muonion suunnasta pahtavuoman soratietä kohteelle. 

Saattoporan sijainti

Saattopora on entinen kupari ja kultalouhos ja se koostuu kahdesta vierekkäin olevasta avolouhoksesta. Pienempi louhos oli näkyvyydeltään heikompi. Parhaimmillaan siellä "näkkäreitä" oli vain n. 7 metriä ja fosforin sininen usva leijui vedessä heti pari metriä pinnan alla. Sukelluksemme tässä ulottui vain 15 m:n syvyyteen. Pohjasyvyyttä en osaa sanoa, mutta louhosprofiilista päätellen se ei ole niin syvä kuin viereinen suurempi louhos. 

Saattoporan pienempi louhos

sumua pienemmässä louhoksessa

                                                                   Saivojärvi

Parin päivän saattoporaosion jälkeen sitten siirryimmekin uusille kohteille. 

Ylläksentien varressa sijaitsevalle saivojärvelle. (saivolammeksikin kutsutaan) Lampi sijaitsee näppärästi ylläksentien P-alueen kupeessa n.15 km äkäslompolosta länteen 

Saivojärvi

Saivojärven sijainti

Kirkasvetinen "saivo" , jonka syvyys meille jäi hieman epäselväksi, koska 20 metrin syvyydessä alkoi leijua hötöä sen verta, että nousimme hieman takaisin kirkkaampaan vesivyöhykkeeseen. Pohja vietti jonkin verran vielä 20 metristä alaspäin, joten ehkä siellä 30 metriäkin voi löytyä kuka tietää ? Aika keskellä saivoa kävimme, joten melkolailla lähellä syvintä kohtaa olimme.

saivosukeltajat

Kaloja ei sattunu silmään , vaikka niitäkin siellä pitäisi olla. Olisikohan sitten pyydetty tyhjäksi ? lammella on leveyttä n. 300 metriä. Pohja on rannoilla hiekkaa. Syvemmällä sedimenttiä. Karuhko pohja muutamine uppotukkineen , mutta helppo ja kirkas kohde kaiken tasoisille sukeltajille profiilinsa puolesta. 

Sana "saivo" liittyy saamelaisten uskomukseen vainajalasta,eli kuolleiden asuinpaikkaan. saivossa elävät vainajat olivat saivokansaa. huh..mystistä..mutta onneksi ei sentään tullut vainajia vastaan saivossa. Erikoiseksi tämän saamelaisten uskomuksen tekee vielä se, että myös eteläamerikkalaisilla Maya-intiaaneilla on samanlainen uskomus veden täyttämistä luolaverkostoista jukatanin niemimaalla meksikossa.. weird or what ! 

Saivojärvi

                                                      Kolari Partekin louhos

Saivolammelta matka jatkuikin sitten kolariin. Vanhalle partekin louhokselle. Tämä louhos sijaitsee Kolarista n. 15 km pohjoiseen. Muoniontieltä ennen siltaa käännytään vasemmalle sementtitielle. louhokselle on paras mennä sen pohjoispuoleiselta luiskalta, josta löytyy laiturit ja ponttoonilautta. 

Kolari partekin louhos sijainti

Louhos on suuri ja vesipinta-alaa on niin paljon, ettei sitä päivässä sukelleta. keskisyvyys n. 10 metrin nurkilla. Louhoksen etelänpuoleisesta päädystä löytyy n.17 metrin syvyysalue. 

Kolari partekin louhos

Todella kirkasta vettä ! Sukeltamistani louhoksista tämä on mielestäni parhaimmasta päästä, jos ei paras. Ajoluiskasta lähtiessä eteen aukeaa huikea syvä sinisyys. kontrasteja..

syvä sininen

Kallion reunat lohkareineen luovat hienon maiseman, jota tästä "keinotekoisesta" ympäristöstä on vaikea sanoin kuvata. Syvyyttä on juuri sopivasti, jotta valo tulee täysin alas ja pinta heijastelee väreilyllään mukavasti pohjaan. 

kallion reunustaa

Kalliot muodostavat ikäänkuin leveitä käytäviä, joita seuraamalla reititys sukellukselle onnistuu mainiosti. Vaakanäkyvyyttä on parhaimmillaan n. 20 metriä. Ensimmäisen kerran käydessäni v.2003 louhoksen perällä oli  sukelluskellokin. Tällä kertaa niin kaukana ei käyty, joten sen tämänhetkisestä olemassaolosta ei siis ole tietoa.

louhos luiska

 Pohjalla on poijuin merkittynä myös auto , heti luiskalta lähtiessä n.150 metrin päässä. (ei lähteny työntämällä käyntiin)

vaihde päälle !

jotain muutakin on kauempana poijutettuna, vaan eipä sinne asti ehdittykään kaiken pelleilyn lomassa. 

"pin up diver"

Kaverille iski mahdoton peseytymistarve kesken sukelluksen, kun "tykötarpeetkin" sille löyty :)

kylpyhetki

Tällaiset rekvisiitat louhoksissa tuovat sinne mukavaa lisämaustetta. Sukellusten ei tarvi olla niin vakavaa, teknistä toimintaa. Tosin liika nauraminen annostin suussa voi lisätä hukkumisen vaaraa ? 

Nyt kun näitä kohteita tuli enemmältikin tarkistettua, niin jospa vaikka leiritys olisi paikallaan ensi kesää ajatellen. Näillä samoilta seudulta "löytyy" varmasti muitakin kirkasvetisiä kohteita.. niitä täytyy lisää selvitellä talven pimeinä tunteina. 

Nämä louhokset ovat eräällä tapaa arpia lapin luonnossa. Eivätkä ne pinnalta katsottuna niin kauniita ole... mutta eipä monikaan tiedä mitä uskomattomia näköaloja louhosten pinnan alta löytyykään 

                              .. syvää ja sinistä ... mieli lepää. 

Trooppinen perämeri

 

Päivitystä vihdoin ! "jostain" syystä en viihdy kesäaikaan tietokoneen äärellä. Kesämme kun on niin lyhyt ja siitä yrittää kaiken saada irti mahdollisimman hyvin kaikenlaisen puuhailun, lomailun ja harrastuksen merkeissä. Jos valita saisin, niin käyttäisin kaiken vapaa-aikani sukelluksen ja vesillä olon merkeissä. Säiden herra on ollut kuluneena kesänä merkillinen. Juhannuksena polttelin kokkoa yhden lämpöasteen lämmössä ja heinäkuun alkaessa olot muuttuivatkin sitten trooppisiksi.

Viilennystä hain lomallani joesta ja perämerestä. Torniojoen lämpötila parhaimmillaan oli 26 astetta, joka jokseenkin kyseenalaisti viilentymisen. Matala virtaava joki tarjoaa uskomattomia näköaloja joen "makromaailmaan" . Jäähdytyksen lomassa sitten annoin kamerani sarjakuvata näitä näkymiä. Virtaava vesi luo hienoja kontrasteja pinnan alla varsinkin ilta-auringon valossa.

  

     

  

Kesä kääntyy syksyyn.. Viistoluotauksia ei ole tehty tälle kesälle vielä ollenkaan. Pari kohdetta käydään tarkistamassa kuitenkin lähiaikoina tavalla tai toisella. Siitäpä sitten päivitystä lähiviikkoina.

Vaaran tunne

Alkuvuosi on ollut todella surullinen sukellusyhteisössä. Jostain käsittämättömästä syystä on tapahtunut useita menehtymisiä tämän harrastuksen parissa lyhyen ajan sisällä. Se vetää mietteliääksi.. Sukellusturvallisuuteen kiinnitetään jatkossa varmasti vielä enemmän huomiota. Asia on puhuttanut paljon sukelluspiireissä ja kysymyksiä on sadellut minullekin, vaikka en luolasukellukseen ole juurikaan perehtynyt. Kyselyjä lajin varusteista, tekniikasta, riskeistä jne. Plurdalenin turma tapahtui sukellettaessa luolastossa , suljetun kierron laitteilla ns. Rebreatherillä. Tämä laitehan mahdollistaa pitkät ja syvät sukellukset , joihin ei Avoimen kierron sukelluslaiteella välttämättä kyetä. Suljetun kierron laite on ollut sotilaskäytössä pitempään kuin lajin harrastajilla, mutta viimeisen kymmenen aikana sen käyttö on yleistynyt meillä suomessakin ja laitteen koulutustakin on viime vuosina saatu kotikamaralla. Suurin osa harrastajista käyttää perinteistä avoimen kierron laitetta ja suljetun kierron laite lukeutuu tekniikkasukeltamiseen. Tekniikkasukeltaminen on lajin terävin kärki joka kehittyy jatkuvasti. Riskit kasvavat kun hallittavaa kalustoa on sukeltajalla enemmän ja tähän vaiheeseen tultaessa sukeltajalla onkin yleensä jo satoja sukelluskertoja takanaan. Yleisesti ottaen suomalais-sukeltajien taso on korkea, jos sitä näin yleismaailmallisesti verrataan. Syynä tähän on yksinkertaisesti olosuhteemme. Sukellamme kylmissä ja pimeissä vesissä. Tästä syystä harjoittelu terävöityy ja riskien arvioinnit korostuvat entisestään sukellus-suunnitelmissa, mutta siitä huolimatta onnettomuuksia tapahtuu kun sukelluslaitteiden tekniikka ja ihmisen fysiologia joutuvat törmäyskurssille. Jossittelu on turhaa kysymyksellä, että miksi teit sitä ja tätä ? Toiset vaan haluavat ottaa elämässään tietoisia riskejä ja saavat tätä kautta voimia elämäänsä.  Toiset taas "linnottautuvat" turvallisuuden tunteeseen eivätkä koskaan halua riskejä ottaa. Tämäkin on ok. Kukin tavallaan. Pluran luolasukellus pelastusoperaatio toi vahvasti esille myös sen, kuinka tiivis sukellusyhteisö maassamme on. Vainajien nouto luolasta tehtiin ammattimaisella otteella. Siihen eivät muut pystyneet. Oli kunnioitettava teko sukeltajilta, jotka riskeerasivat oman elämänsä ystäviensä noutoon. Menehtyneiden omaiset voivat tehdä nyt surutyötään kun vainajat saadaan kotikonnuilleen haudattavaksi. Rauha heidän sieluilleen ja omaisille voimia surutyön tekoon. 

Vielä kerran Staffan - Matkustaja-aluksesta hinaajaksi

Enköping 1

Ajattelin palata vielä kerran tämän Haaparannan säiviksessä hylkynä makaavan aluksen historiikkiin, koska näyttäisi nyt  siltä, että kaikki olennainen tieto siitä on nyt selvillä. Itselleni tuli yllätyksenä se, että alus on niinkin vanha. Rakennusvuosi nimittäin on 1885.  Rautaisen aluksen tilaajana oli Enköpingin höyryalus yhtiö. Nimekseen se sai Enköping 1 ja toimi matkustusaluksena valmistuttuaan Tukholman läheisillä järvillä. 

Enköping 1

Aluksen nimeä muutettiin useaan otteeseen eri omistajien toimesta. Vuosien aikana alus tunnettiin myös nimillä Ragnhild ja Aga 1. 

Ragnhild

Aga 1

Näillä järvillä se sitten palveli tässä käyttötarkoituksessaan eri höyryalus yhtiöillä vuoteen 1949, asti jolloin Haaparantalainen sahayrittäjä John Anton Waltari osti sen uittokäyttöön. Alusta modifioitiin tähän uuteen käyttötarkoitukseensa pari vuotta, jonka jälkeen se siirrettiin perämeren pohjukkaan Haaparannan Säivikseen v. 1952. Viimeiseksi nimekseen alus sai nimen Staffan.

Staffan

Erään tarinan mukaan Staffan-hinaaja ei sittemmin oikein soveltunutkaan uittotöihin, vaan sitä pidettiin lähinnä kettinkivarastona säiviksen staffansviken poukamassa. 1950-luvun lopulla alus upposi samaiseen poukamaan, jossa se siis vieläkin kohtuullisen ehjänä sukeltajia viihdyttää. 

Staffansviken

Tarkempaa tietoa aluksesta löytyy vielä tältä sivustolta > 

http://tugboatlars.se/Staffan.htm