keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Syvää sinistä etsimässä






Matkalle pohjoiseen... Kesän aikana virisi keskustelua parin kaverin kanssa länsi-lapin louhos ja järvikohteista. Niinpä sitten syksyn ja ruska-ajan kynnyksellä päätimme kohdetietojen selvittämisen jälkeen lähteä tuntureiden katveeseen reissuun muutamaksi päiväksi. 


                                     Saattoporan louhos

Pääkohteeksi valittiin saattoporan louhos. Syvyyttä louhoksessa on parhaimmillaan n.80 metriä ja vaakanäkyvyyttä oli parhaimmillaan yli 20 metriä, mikä suomen olosuhteissa on varmaan niitä parhaimpia mitä löytyy. Louhoksen muoto on perinteinen eli louhosta kiertää ajoluiskia tasaisin välein pohjaan asti n. 20m:n välein. Näiden luiskaprofiilien mukaan onkin hyvä suunnitella sukellus-suunnitelma.  Kallioleikkaukset ovat jyrkkiä, joten ihan vasta-alkajalle en kohdetta suosittelisi. Negatiivisia kallioita ei meille vastaan tullut, mutta niinkuin kaikissa louhoksissa niin irtokiviä jyrkänteillä kyllä on, joita hyvä on vähän karttaa. Jostain 50 metrin syvyydestä lähtee kuuleman mukaan luolakin. Tästä minulla ei sen tarkempaa tietoa ole. Syvin sukelluksemme ulottui 40m:n syvyyteen, jonne päivänvaloakin vielä riitti ! 

Saattopora iso louhos

Saattoporan "blue hole"

Saattoporan louhos sijaitsee Kittilän kunnan puolella n.15 km itään Äkäsjärvestä. Louhokselle tulee kolme tietä eri ilmansuunnista. Lännestä, pohjoisesta ja etelästä. Pohjoista tuloreittiä en suosittelisi tien huonon kunnon vuoksi. Meidän ajoreittimme kulki lännestä muonion suunnasta pahtavuoman soratietä kohteelle. 

Saattoporan sijainti

Saattopora on entinen kupari ja kultalouhos ja se koostuu kahdesta vierekkäin olevasta avolouhoksesta. Pienempi louhos oli näkyvyydeltään heikompi. Parhaimmillaan siellä "näkkäreitä" oli vain n. 7 metriä ja fosforin sininen usva leijui vedessä heti pari metriä pinnan alla. Sukelluksemme tässä ulottui vain 15 m:n syvyyteen. Pohjasyvyyttä en osaa sanoa, mutta louhosprofiilista päätellen se ei ole niin syvä kuin viereinen suurempi louhos. 

Saattoporan pienempi louhos


sumua pienemmässä louhoksessa

                                                                   Saivojärvi

Parin päivän saattoporaosion jälkeen sitten siirryimmekin uusille kohteille. 
Ylläksentien varressa sijaitsevalle saivojärvelle. (saivolammeksikin kutsutaan) Lampi sijaitsee näppärästi ylläksentien P-alueen kupeessa n.15 km äkäslompolosta länteen 

Saivojärvi

Saivojärven sijainti

Kirkasvetinen "saivo" , jonka syvyys meille jäi hieman epäselväksi, koska 20 metrin syvyydessä alkoi leijua hötöä sen verta, että nousimme hieman takaisin kirkkaampaan vesivyöhykkeeseen. Pohja vietti jonkin verran vielä 20 metristä alaspäin, joten ehkä siellä 30 metriäkin voi löytyä kuka tietää ? Aika keskellä saivoa kävimme, joten melkolailla lähellä syvintä kohtaa olimme.

saivosukeltajat

Kaloja ei sattunu silmään , vaikka niitäkin siellä pitäisi olla. Olisikohan sitten pyydetty tyhjäksi ? lammella on leveyttä n. 300 metriä. Pohja on rannoilla hiekkaa. Syvemmällä sedimenttiä. Karuhko pohja muutamine uppotukkineen , mutta helppo ja kirkas kohde kaiken tasoisille sukeltajille profiilinsa puolesta. 

Sana "saivo" liittyy saamelaisten uskomukseen vainajalasta,eli kuolleiden asuinpaikkaan. saivossa elävät vainajat olivat saivokansaa. huh..mystistä..mutta onneksi ei sentään tullut vainajia vastaan saivossa. Erikoiseksi tämän saamelaisten uskomuksen tekee vielä se, että myös eteläamerikkalaisilla Maya-intiaaneilla on samanlainen uskomus veden täyttämistä luolaverkostoista jukatanin niemimaalla meksikossa.. weird or what ! 

Saivojärvi

                                                      Kolari Partekin louhos

Saivolammelta matka jatkuikin sitten kolariin. Vanhalle partekin louhokselle. Tämä louhos sijaitsee Kolarista n. 15 km pohjoiseen. Muoniontieltä ennen siltaa käännytään vasemmalle sementtitielle. louhokselle on paras mennä sen pohjoispuoleiselta luiskalta, josta löytyy laiturit ja ponttoonilautta. 

Kolari partekin louhos sijainti

Louhos on suuri ja vesipinta-alaa on niin paljon, ettei sitä päivässä sukelleta. keskisyvyys n. 10 metrin nurkilla. Louhoksen etelänpuoleisesta päädystä löytyy n.17 metrin syvyysalue. 

Kolari partekin louhos

Todella kirkasta vettä ! Sukeltamistani louhoksista tämä on mielestäni parhaimmasta päästä, jos ei paras. Ajoluiskasta lähtiessä eteen aukeaa huikea syvä sinisyys. kontrasteja..

syvä sininen

Kallion reunat lohkareineen luovat hienon maiseman, jota tästä "keinotekoisesta" ympäristöstä on vaikea sanoin kuvata. Syvyyttä on juuri sopivasti, jotta valo tulee täysin alas ja pinta heijastelee väreilyllään mukavasti pohjaan. 

kallion reunustaa

Kalliot muodostavat ikäänkuin leveitä käytäviä, joita seuraamalla reititys sukellukselle onnistuu mainiosti. Vaakanäkyvyyttä on parhaimmillaan n. 20 metriä. Ensimmäisen kerran käydessäni v.2003 louhoksen perällä oli  sukelluskellokin. Tällä kertaa niin kaukana ei käyty, joten sen tämänhetkisestä olemassaolosta ei siis ole tietoa.

louhos luiska

 Pohjalla on poijuin merkittynä myös auto , heti luiskalta lähtiessä n.150 metrin päässä. (ei lähteny työntämällä käyntiin)

vaihde päälle !

jotain muutakin on kauempana poijutettuna, vaan eipä sinne asti ehdittykään kaiken pelleilyn lomassa. 

"pin up diver"

Kaverille iski mahdoton peseytymistarve kesken sukelluksen, kun "tykötarpeetkin" sille löyty :)

kylpyhetki

Tällaiset rekvisiitat louhoksissa tuovat sinne mukavaa lisämaustetta. Sukellusten ei tarvi olla niin vakavaa, teknistä toimintaa. Tosin liika nauraminen annostin suussa voi lisätä hukkumisen vaaraa ? 


Nyt kun näitä kohteita tuli enemmältikin tarkistettua, niin jospa vaikka leiritys olisi paikallaan ensi kesää ajatellen. Näillä samoilta seudulta "löytyy" varmasti muitakin kirkasvetisiä kohteita.. niitä täytyy lisää selvitellä talven pimeinä tunteina. 

Nämä louhokset ovat eräällä tapaa arpia lapin luonnossa. Eivätkä ne pinnalta katsottuna niin kauniita ole... mutta eipä monikaan tiedä mitä uskomattomia näköaloja louhosten pinnan alta löytyykään 

                              .. syvää ja sinistä ... mieli lepää.