maanantai 12. tammikuuta 2015

Hetken tallentaminen

Diversnight 2014 Haukipudas Kuva.Janne Siltari
Laitesukellus on siitä upea harrastus, että sen rinnalle voi yhdistää monenlaista lisätoimintaa. Jo pitkään olen seuraillut eri tahoilta hienoja kuvia vedenalaisista hylyistä, maisemista ja sukellustilanteista. Olen miettinyt niiden kuvaustapoja ja vaativia olosuhteita kuvien onnistumisen kannalta. Onnistuessaan nämä vaikeissa olosuhteissa otetut kuvat kertovat hienoa tarinaa pinnanalaisesta maailmasta. Vanhan fraasin mukaan "yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa" pitää kyllä paikkansa. Kun katsoo esim. ylinnä olevaa kuvaa, niin siinä kulminoituu kyllä kaikki. Kuva on otettu Oulun haukiputaalla Diversnight 2014 tapahtumassa marraskuun alussa, jonne kerääntyi Oulun sukelluskeskuksen järjestämänä runsas sukeltajien joukko perämeren rannikkokaupungeista. Täysikuu, -14 astetta pakkasta, nuotio rannalla. Sukeltajien valot heijastuvat jäänalta hienosti. Kuvaaja on osannut hahmottaa tilanteen poikkeuksellisen hienot valaistus olosuhteet, jossa on sekä tulta ja jäätä liitettynä harrastuksemme. Juuri tällaiset kuvat luovat intohimoja tähän harrastukseen lisäten lajin mielenkiintoa laajemmaltikin.

Kuva Riku Huuhka. ISO 800, 1/6s , f/5.6


Kun medioissa välillä näyttäytyy mm. Badewanne-ryhmän hienoja otoksia uusista hylkylöydöksistä, niin en voi olla kiinnittämättä huomiotani kuvien hiottuun kuvaustapaan. Olosuhteet ovat usein vaikeat. Keinovalaistus on välttämätön pimeässä. Kameran käyttö / tekniikka pitää olla hallussa. Kuvaajan ja valonnäyttäjän on tiedettävä sijoittumisensa tarkoin kuvattavaan kohteeseen. Samalla on tasapainotukset hoidettava ja muut sukellustekniikkaan liittyvät asiat. Onnistunut valokuva vedenalla on monen eri osa-alueen summa. Usein kalustollekin sitten alkaa hintaa muodostumaan, mutta kaluston hintavuuskaan ei takaa kuvan onnistumista, vaan kuvaajalla täytyy mielestäni olla myös taiteellista silmää otoksiin.

Diversnight 2014 Haukipudas kuva.Janne Siltari

Olen käyttänyt tähän asti omissa kuvauksissani Gopro Hero kameraa, joka mielestäni on vieläkin mainio kamera kompakti kooltaan ja ominaisuuksiltaan tietyissä olosuhteissa. Parhaimmat kuvat sillä saa kun ymmärtää sen rajoitukset ja käyttää sitä niiden mukaan. esimerkiksi kuvien ottamisessa olen käyttänyt usein viiden sekunnin automaattista laukaisuväliä. Syystä, että kameran sulkimen laukaisu "täräyttää" kuvan vakautta , jolloin kuvasta tulee epätarkka. toisinsanoen automaattinen laukaisuväli antaa mahdollisuuden vakauttaa kamera ennen kuvan ottoa. Sukelluksen jälkeen olen sitten valinnut kameralta ne onnistuneimmat otokset ja poistanut loput muistikortilta. Gopron kennon heikko valovoimaisuus tuottaa myös ongelmia hämärissä olosuhteissa. Käytännössä kaikki sukellukset perämeressä ovat pimeäsukelluksia, kun mennään viiden metrin alle täällä. poikkeuksena kirkkaat louhokset ja pohjoiset järvet. Onnistuneimmat kuvani olen saanut Goprolla lähellä pintaa luonnonvalon läheisyydessä. Myös Gopron laajakulmalinssi on loistava. Sen 170:n asteen kuvakulma on mainio ja välttämätönkin vedenalaisissa kuvissa. Joskus noin laaja kuvakulma ilman säätöjä voi tuoda myös ongelmia kuvanotossa. Alla olevassa haukikuvassa minun piti viedä kamera n. 50cm:n päähän kohteesta, jotta sain sen täysimittaisena kuvaan näkymään. Kauempaa (1-2 metrin päästä) kuvattuna kalan profiili olisi jäänyt hyvin pieneksi. Hauki oli n.70cm. pitkä ja metrin syvyydessä hyvässä valaistuksessa.


Kameran säätömahdollisuuksien vähäisyys alkoi jossain vaiheessa risomaan ja aloin etsiä kompaktia säätöominaisuuksilla varustettua kameraa. Tietäen, että taidan antaa pirulle pikkusormen, jopa enemmänkin. Kameroiden kotelointi on tietenkin välttämättömyys pinnanalla. Koteloiden valikoima on laaja. Kotelon ja kameran valintaa tehdessä on kuitenkin päätettävä jo valmiiksi myös millaisia lisävarusteita kameraan mahdollisesti asetetaan esim.lisäsalaman johdosta. Fisheye lens mahdollisuus koteloon jne..monenlaista pähkäiltävää. 
Kameran kennon valovoimaisuus määritteli pitkälle oman valintani kameran suhteen ja valituksi sitten tuli Sony Dsc- RX100m2 

Sony Dsc-Rx100ii

Kotelon suhteen on harkinta-aika menossa. Hinnat määräytyvät pitkälti kotelon materiaalin , koon ja käytettävyyden mukaan. Muovikotelot ovat edullisempia , mutta niiden koot ovat yleensä suurempia, eivätkä kameran säätöominaisuudet ole käytettävissä kaikissa koteloissa. Metalliset kotelot taas ovat pienempiä ja kestävämpiä paineenkin suhteen. Hinnat tästä syystä ovatkin sitten kalliimpia.
Itselläni ei ole koskaan ollut järjestelmä ominaisuuksilla tehtyä kameraa, joten näihin kuvaamisen ja kameran ominaisuuksiin perehtyminen vaatii hieman "kuivaharjoittelua" . Kuvaamista manuaalisäädöillä .Oikeiden säätöjen hakemista. Aukon koon säätöjä, sulkimen nopeuksia eri olosuhteissa.

Mainion avun tämän kaiken ymmärtämiseen on tuonut ensimmäinen suomeksi kirjoitettu ja sukellusliiton julkaisema sukelluskuvaus-kirja.

Sukelluskuvaus Mikko Voipio ,sukellusliitto ry.


Kirjaan on kiteytetty hyvin kaikki oleellinen. Netistä löytyy myös paljon avuja kuvaamiseen ,joista yksi esimerkki löytyy täältä . kurssitusta kuvaamisen saloihin , sitäkin tarvitaan.

 Jotain uutta ja jotain vanhaa tulevalle vuodelle.. varustehuoltoa ennen kesää. Muutin myös blogin nimen. Pohjan perukoilla jatketaan :)