tiistai 16. heinäkuuta 2013

Vesiperä löytö ja uiton proomulautta

mahdollisesti jäänmurtajan potkuripyörteen jättämä jälki pohjasedimenttiin 

Viimekesäisen viistoluotauksen aikana näimme kuvassa näkyvän kohteen. Sitä sitten joka suunnista ajettiin viistoluotaimella ja aina se näytti erilaiselta  riippuen vetolinjan suunnasta / syvyydestä. Syvyyttä tämän hylyn näköisen kuvion kohdalla on n. 9 m. ja pohja on täyttä mutakkoa. sukelluksia emme onnistuneet kesällä 2012 tekemään kun ilmat olivat surkeimmat miesmuistiin. vesisade nyt ei sukeltajaa haittaa, mutta tuulet vaihtelevista ilmansuunnista pilasivat näkyvyyyden ja viistotuskuvista tuli söheröisiä. Tämä kuva sitten kummitteli mielissämme talven aikana ja oletimme sitä sun tätä kuvan perusteella. Lähetinpä kyseisen kuvan muutamalle aktiivi viistoluotaajallekin, jotka olivat hyvinkin varmoja siitä, että hylkyhän siinä lepää. köliltään sivuille romahtaneet kylkikaarten reunat nousevat hieman mudasta ylös ja varjon taakseen jättävät osat ovat selvästi aluksen peräosaa. keulapiikki näkyy selvästi . mahdollisia takiloinnin osia lepää hylyn päällä jne.. Kohteen eteläpuolella sijaitsee matalikko , jonne epäilimme aluksen osuneen ennen uppoamistaan. 
Tänä kesänä sitten pääsimme sukeltamaan tuonne ja vasta kolmannella sukelluksella vakuutuin itsekin, ettei siinä ole hylkyä. 
Viimeisellä sukelluksellamme löysimme "hylyn" perän. pystysuora vaalea seinämä tuli vastaan metrin näkyvyydessä , joka hieman hätkähdyttää muuten niin tasaisessa pohjassa. Ajattelin, että siinä se nyt on ja työnsin käteni seinämään. käteni upposi kyynärpäätä myöten mutasedimenttiin ! Ovaalit muodot pohjassa olivat myöskin sedimenttimonttuja , joita "kylkikaariksikin" luulimme. pohjamuta nousi ja laski kohteessa. välillä oli jyrkkiä / kovempia reunoja , jotka olivat antaneet viistolle reunasignaaleja. Tästä syystä kuva näytti aina erilaiselta kun sitä luotaimella yritimme haarukoida. 
Mitäpä tästä opimme ? Ainakin sen, että ei kannata mitään varmuudella sanoa kohteesta ennenkuin siellä ollaan sukellettu. Viistoluotauskuvien tulkinta vaatii pitkän harjoittelun, eikä sekään aina riitä, vaan sukelluksilla saadaan se viimeinen naula arkun päälle. 
Jotakin tästä  jäi vielä kuitenkin kaivertamaan mieltä. Vastaamme ei tullut sukelluksella "keulapiikin" mallista pohjamuodostelmaa ....

Museovirasto ilmoitti meille kohdetarkastus pyynnön. Nämä kohteet oli liikenneviraston tilaamilla monikeilaluotauksilla havaittu ja lähin niistä sijaitsi kiikkarankrunnin läheisyydessä kemijokisuulta hieman etelään. Kohteen mitat 9/4m. Kuvan perusteella hinaaja tai kalastaja-alus. Aluksen sijainti oli matalassa ja viistoluotaimemme piirsikin pitkän kylkiprofiilin kohteesta, joka sopi saamiimme mittoihin. poijutus ja eiku sukeltamaan. Tämäkin kohde yllätti meidät. Liikenneviraston kuvassa, jota en tänne voi laittaa, näytti alus todellakin aivan muulta kuin sukelluksella. Todennäköisesti uitosta kemijokisuulta karannut lautta oli pohjassa. Metallirakenteinen / kantinen työlautta, joka vaijerien, köysien perusteella ei siellä kovin pitkään ole ollut. Peräosassa kaksi vaijerivinssiä. moottorikoneikko koppa keskellä ja pari pystyputkea keulassa, joiden käyttötarkoitusta en ymmärrä. ehkä ne on köysien ja vaijerien säilytykseen tarkoitettu ? Lautassa ei ole omaa moottoria / peräsintä, vaan se todennäköisesti on ollut hinaajan vedettävissä. Ehkä joku vielä tunnistaa kyseisen lautan omakseen näillä tunnisteilla. kuka tietää ? uittoyhdistys ?

Loppuviikolla onkin sitten perämeren selkäsarvessa metsähallituksen organisoima "hylkytalkoilu" tapahtuma. Museoviraston Maija Matikka saapuu myös paikalle kertomaan suomen hylyistä ja niihin liittyvistä asioista. Sukeltajia on ilmottautunut paikalle pohjanlahden rannikolta kiitettävä määrä. Rannikon kaupunkien edustajia saapuu myös paikalle, joka on hyvä asia. Pinnan alle kätkeytyy salaisuuksia, joiden selvittämiseen tarvitaan eri osa-alueiden osaajia. 
Tästä tapahtumasta kirjoittelen sitten myöhemmin oman blogi osionsa kuvineen. 

-edit 20.7-17- kuvateksti , mahdollinen syy erikoiseen pohjakuvioon tornion syväväylän varrella








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti