Lupia , lakipykäliä ja etsintäsuunnitelmia

Pari päivää sitten putkahti Ruotsin puolustusvoimilta lupa viistokaiutukseen määritetyille alueille Haaparannan saaristoon. Nyt odotellaan sitten vielä Suomesta vastaavaa lupaa. Jotenkin näissä lupien hauissa on omituista se, että kukaan ei varsinaisesti kiellä viistokaiun käyttöä keneltäkään. Niitä saa käyttää ja asentaa kuka tahansa veneisiinsä samaantapaan kuin kaikuluotaimiakin, eikä niiden käyttöä kukaan valvo mihin tarkoitukseen niitä käytetään. Koordinoidussa hylkyjen etsinnässä kuitenkin lupien täytyy olla kunnossa, koska viranomaiset haluavat kontrolloida toimintaa mm. sotilaallisin perustein, mikä toisaalta on aivan ymmärrettävääkin. Tässäkin näkökulmassa on kuitenkin omituista se, että kuka tahansa voi katsoa julkisista merikartoista syvyyskäyrät jne. ja siten tehdä päätelmiä mm.pohjien muodoista.
Lainsäädäntö näyttäisi olevan tältä osin melkolailla samanlainen Ruotsin ja Suomen osalta . Ruotsin "lag om kulturminnen"on hiukan erilainen kuin suomessa merenpohjasta löydettävien esineiden kohdalta . Nämä katsotaan kuuluvaksi löytäjälle, mutta löytäjän on kuitenkin esitettävä ne ruotsin valtiolle lunastettavaksi laissa määritetyillä tavoilla . Muinaislöytöjä ovat esineet / hylyt joilta löydettäessä puuttuu omistaja ja jotka tavataan kiinteästä muinaisjäännöksestä tai sen luota sekä jotka liittyvät muinaisjäännökseen. Tällaiset löydöt tulevat suoraan lain perusteella valtion omaisuudeksi.
Näiden lakipykälien toimivuutta onkin testattu erilaisissa tuomioistuimissa viime vuosina löytöjä kohdattaessa. Tunnetuin näistä tapauksista Suomessa onkin varmaan Wrouw Marian tapaus, jonka Rauno Koivusaari löysi saaristomereltä v.1999, mutta se onkin pitkä tarina, johon ei nyt takerruta.
Eri maiden museovirastojen vaan tulisi käydä nyt avointa keskustelua siitä, miten näiden mittaamattoman arvokkaiden kulttuurihistoriallisten kohteiden tutkiminen suoritettaisiin. Käytännössä se on jo nyt laitesukellusharrastajien varassa, mutta kaikkien osapuolien pitäisi löytää keino sille, miten nämä löydöt parhaiten tuotaisiin esiin kaikelle kansalle. Rahastahan se on suurimmaksi osaksi kiinni. Vapaaehtoistyönä tapahtuvaa meriarkeologista toimintaa pitäisi tukea enemmän, koska sieltä ne voimavarat ja jopa säästötkin löytyvät.

Puitteet etsinnöille olisivat siis valmiit lupien, kaluston ja sukeltajien osalta. Ensimmäisinä etsintäkohteinamme tulee tietenkin olemaan lähdetietojen antamien haaksirikkotapausten tutkiminen. Vanhat sisääntuloväylät Tornio-Haaparanta saaristoon ovat merkittävässä osassa etsinnöissä. Saarien suojasatamat ja karikoiden ympäristöt . Ominaispiirteensä antaa etsinnöille se, että maannousema alueella on 1m. / 100v. , joten nykyiset luodot olivat salakareina purjelaiva-aikakauden huippuvuosina . Nämä ovat kirjoitusten mukaan aiheuttaneen lukuisia haaksirikkoja alueella. Oman hankaluutensa tuovat jokisuistot . Joet ovat muuttaneet virtausreittejään aikojen saatossa väylien varrella. Tornionjoen pääväyläkin kulki reilu pari sataa vuotta sitten aivan eri paikasta kuin nyt. Pääväylä kulki kaupungin länsipuolelta ja purjealukset rantautuivat nykyisen kauppakeskuksen alueella maihin. Jokisuistojen virtaukset ovat tuoneet humusta runsaasti perämeren pohjukkaan ja näkyvyys sukelluksilla on heikkoa maksimissaan n.3m luokkaa ja pimeys veden alla tulee jo neljässä metrissä kirkkaana kesäpäivänäkin . Sukellussuunnitelmat täytyy rakentaa osin luolasukellus turvallisuus ohjeilla, jotka määrittelevät varusteille ja sukeltajien taidoille vaatimuksia. Karkeana arviona voisi sanoa, ettei läheltä jokisuistoja löydy mitään ehjää kohdetta. ehkä saarien suojista tai osin mutaan vajonneita hylkyjä voi olla .
Tukkiuittojen aikakin vaati alueella veronsa hylkyjen muodossa. Hinaajat vetivät pitkiä tukkinippuja perässään kaukaisille sahoille .Hinaajat olivat matalakölisiä voimakkaita vetojuhtia tuohon hommaan. Vaarana hinaajille oli mm. ns. "rekyyli". Kun hinaaja siis veti valtavan pitkää tukkinippuketjua perässään se jossain vaiheessa joutui tekemään loivan kaarron. Tällöin meri saattoi näyttää voimansa. Aallot ja tuuli painoivat massallaan tukkinippuja, jonka seurauksena hinaajan veto ei enää riittänyt, silloin tämä "rekyyli", vastavoima veti sen pinnan alle. Tällaisia tapauksia tiedetään useampia lähialueeltamme.

Haaparannan Säiviksen lähellä sijaitsee hinaajan hylky uittojen aikakaudelta. Hinaaja "staffan" on melko hyvin säilynyt 35m. pitkä ja syvyyttäkään ei ole kuin 4m. Tämä hinaaja upposi 50-luvun lopulla talviaikaan saatuaan vuodon potkuriakselin kautta . Höyrykäyttöinen alus on alunperin toiminut tukholman saariston reittiliikenteessä 1900-luvun alkupuoliskolla , jonka jälkeen säivisläinen sahayrittäjä John Waltari osti sen ja muokkasi sitä hinaaja käyttötarkoitukseen .Alus on ollut normaalia hienompi hinaajaksi kokonsa ja koristelunsa puolesta, Sen kyljissä on vieläkin pyöreät laivaikkunat ja metalliset "koristekranssit" . Kansirakennelmat ovat hajonneet suurilta osin , mutta luultavasti tammesta tehty kansi on osin ehjä ja sen alla näkyvät myös höyrykattilat .Suuri potkuri ja peräsin ovat ehjinä . Kannelta löytyy keulasta ankkuripelit ja käymäkela . Ankkuriketju lähtee keulasta eteenpäin , mutta se vajoaa kauempana mutapohjaan , eikä sitä enää löytynyt. Runko aluksessa on vielä siis täysin ehjä ja pyöreä peräkansi kaiteineen ovat vielä paikallaan. Kohde on hyvä ja helppo harjoituspaikka myös sukeltajille, joita vaikkapa meriarkeologia kiinnostaa. Mittaamisten ja erilaisten huomioiden harjoittelua on helppo harjoitella tässä kohteessa .Ohessa vielä kuva "Staffanin" peräkannelta. Vähän suttuinen , mutta kaipa siitä jotain erottaa ? Nämä humuspitoiset vedet tuovat haastetta kuvaamiseen ja kalustoon .. siitäpä sitten tuonnenpana :)
  
 

Blogin aloitus . " Hylkykuumetta " perämerellä ?

Suunnitellessani tätä blogia , mietin tietenkin osuvaa nimeä tämän aihepiirin ympäriltä , joten päädyin "länsi-pohjan hylyt " nimeen . Syystä , että tornionjokilaakson maakunnasta puhuttiin ruotsin vallan aikana nimeenomaan tällä nimikkeellä ja tämän blogin aihepiiri tulee koskettamaan hylkysukellusta , meriarkeologiaa ja merenkulun historiaa rajattomasti ilman maantieteellisiä rajoja . Raja , joka luotiin 1809 nykyiselle paikalleen ei ole muuttanut paikallisten ihmisten yhteiseloa ja perinteitä , vaan pikemminkin siitä on otettu "hyöty" monellakin eri tapaa mm. kaupanteossa jne ..
Mistäkö tarve sitten tällaiselle blogille ? Itämeren , suomenlahden ja pohjanlahden kaupungit ovat rakentuneet muinaisten kauppaväylien rannikoille . Meret olivat usein ainoita ja vaarallisia kauppareittejä rannikon kaupunkeihin . Tunnemme paljon kertomuksia saaristomeren haaksirikoista ja yleensäkin siitä , että merillemme on uponnut paljon aluksia erilaisten sattumuksien vuoksi . Usein niihin liittyy tragedioita ja historiallisia tapahtumiakin sotien muodossa . Talonpoikaispurjehdus oli myös voimissaan . Purjelaiva-aikakaudelta meillä on melko vähän tietoa , etenkin täällä "pohjan perukoilla " . Unohtunutta ja kadonnutta tietoa .Tämä aikakausi kaipaisi nyt enemmän huomiota , koska se on ollut perusta koko alueelle .

 Osalle länsi-pohjan asutuksille annettiin jo 1600-luvun alussa kaupunkioikeudet , joka kertoi alueen tärkeydestä silloiselle ruotsin kuninkaalle . Alue toimi "lapin porttina " maailmalle . Kaikki pohjoiskalotin kaupankäynti suoritettiin näistä rannikon kaupungeista kauemmas maailmalle . Hansakauppiaidenkin tiedetään tehneen kauppoja tornio ja kemijokisuilla keskiaikaan . Tällöin kaupanteko oli enemmänkin vaihtokauppaa eri tavaroilla mm.turkiksilla ja kaloilla . Myöhemmin purjelaiva-aikakauden kultavuosina 1700-luvulla länsipohjan alueen laivanrakennus nousi kukoistukseen samoin kuin monissa muissakin pohjanlahden ja perämeren  rannikkokaupungeissa . Yhtenä suurena tekijänä siihen oli Ruotsin saaristolaivaston suunnittelija  Fredrik_af_Chapman , joka inventoi rannikon puuvarantoja matkallaan ympäri pohjanlahden . Laivakokojen suuretessa chapman huomasi , että männystä voitaisiin saada huomattavasti tammea edullisempi rakennusmateriaali aluksiin ja sitä pohjoisen metsissä oli runsaasti . Mm .Tornio  möikin Tukholmaan 1700-luvun loppupuoliskolla keskimitaltaan ylivoimaisesti suurimmat alukset , koska järeät puuvarannot antoivat tähän mahdollisuuden .
 Historiallista perustetta hylkytutkimukselle ja meriarkeologialle siis löytyy .Tätä mieltä ovat myös suomen museoviraston meriarkeologian puolen ihmiset , koska alueeltamme tunnetaan hyvin vähän vedenalaisia kulttuurihistoriallisia kohteita museoviraston rekisteriportaalissa . Paikalliset ja yleishistorialliset kertomukset kuitenkin kertovat aivan toista sanomaa . Länsi-pohjan kohdalla vaan on kenties käynyt niin , että meriselitykset haaksirikoista ovat kadonneet Ruotsin arkistoihin ? Joka tapauksessa kirjallisuuden lähdetietoihin perustuvat haaksirikkotiedot tulevat niinkin kaukaa kuin 1500-luvun lopulta alueeltamme . Ruotsalainen meriarkeologi Christer Westerdahl kertoo näistä kirjassaan Norrlandsleden 2 .

Olisikohan tässä jo "perusteluita" tarpeeksi ?  No .. tässä on pohja , jolta lähdetään ja aihepiirin käytännön ympärillä tulee minun lisäkseni toimimaan tornionlaakson sukellusseura  , johon on nyt istutettu pahanlaatuinen "hylkykuume" ! Tulevan kesänä viistokaiutamme alueen vesistöjä ja niiltä tiimoilta tulen tänne jatkossa juttua lisäilemään .Blogin ulkoasu tulee vielä muuttumaan ..pahoittelen "suttuisuutta " :)