Matkalle pohjoiseen... Kesän aikana virisi keskustelua parin kaverin kanssa länsi-lapin louhos ja järvikohteista. Niinpä sitten syksyn ja ruska-ajan kynnyksellä päätimme kohdetietojen selvittämisen jälkeen lähteä tuntureiden katveeseen reissuun muutamaksi päiväksi.
Saattoporan louhos
Pääkohteeksi valittiin saattoporan louhos. Syvyyttä louhoksessa on parhaimmillaan n.80 metriä ja vaakanäkyvyyttä oli parhaimmillaan yli 20 metriä, mikä suomen olosuhteissa on varmaan niitä parhaimpia mitä löytyy. Louhoksen muoto on perinteinen eli louhosta kiertää ajoluiskia tasaisin välein pohjaan asti n. 20m:n välein. Näiden luiskaprofiilien mukaan onkin hyvä suunnitella sukellus-suunnitelma. Kallioleikkaukset ovat jyrkkiä, joten ihan vasta-alkajalle en kohdetta suosittelisi. Negatiivisia kallioita ei meille vastaan tullut, mutta niinkuin kaikissa louhoksissa niin irtokiviä jyrkänteillä kyllä on, joita hyvä on vähän karttaa. Jostain 50 metrin syvyydestä lähtee kuuleman mukaan luolakin. Tästä minulla ei sen tarkempaa tietoa ole. Syvin sukelluksemme ulottui 40m:n syvyyteen, jonne päivänvaloakin vielä riitti !
Saattopora iso louhos
Saattoporan "blue hole"
Saattoporan louhos sijaitsee Kittilän kunnan puolella n.15 km itään Äkäsjärvestä. Louhokselle tulee kolme tietä eri ilmansuunnista. Lännestä, pohjoisesta ja etelästä. Pohjoista tuloreittiä en suosittelisi tien huonon kunnon vuoksi. Meidän ajoreittimme kulki lännestä muonion suunnasta pahtavuoman soratietä kohteelle.
Saattoporan sijainti
Saattopora on entinen kupari ja kultalouhos ja se koostuu kahdesta vierekkäin olevasta avolouhoksesta. Pienempi louhos oli näkyvyydeltään heikompi. Parhaimmillaan siellä "näkkäreitä" oli vain n. 7 metriä ja fosforin sininen usva leijui vedessä heti pari metriä pinnan alla. Sukelluksemme tässä ulottui vain 15 m:n syvyyteen. Pohjasyvyyttä en osaa sanoa, mutta louhosprofiilista päätellen se ei ole niin syvä kuin viereinen suurempi louhos.
Saattoporan pienempi louhos
sumua pienemmässä louhoksessa
Saivojärvi
Parin päivän saattoporaosion jälkeen sitten siirryimmekin uusille kohteille.
Ylläksentien varressa sijaitsevalle saivojärvelle. (saivolammeksikin kutsutaan) Lampi sijaitsee näppärästi ylläksentien P-alueen kupeessa n.15 km äkäslompolosta länteen
Saivojärvi
Saivojärven sijainti
Kirkasvetinen "saivo" , jonka syvyys meille jäi hieman epäselväksi, koska 20 metrin syvyydessä alkoi leijua hötöä sen verta, että nousimme hieman takaisin kirkkaampaan vesivyöhykkeeseen. Pohja vietti jonkin verran vielä 20 metristä alaspäin, joten ehkä siellä 30 metriäkin voi löytyä kuka tietää ? Aika keskellä saivoa kävimme, joten melkolailla lähellä syvintä kohtaa olimme.
saivosukeltajat
Kaloja ei sattunu silmään , vaikka niitäkin siellä pitäisi olla. Olisikohan sitten pyydetty tyhjäksi ? lammella on leveyttä n. 300 metriä. Pohja on rannoilla hiekkaa. Syvemmällä sedimenttiä. Karuhko pohja muutamine uppotukkineen , mutta helppo ja kirkas kohde kaiken tasoisille sukeltajille profiilinsa puolesta.
Sana "saivo" liittyy saamelaisten uskomukseen vainajalasta,eli kuolleiden asuinpaikkaan. saivossa elävät vainajat olivat saivokansaa. huh..mystistä..mutta onneksi ei sentään tullut vainajia vastaan saivossa. Erikoiseksi tämän saamelaisten uskomuksen tekee vielä se, että myös eteläamerikkalaisilla Maya-intiaaneilla on samanlainen uskomus veden täyttämistä luolaverkostoista jukatanin niemimaalla meksikossa.. weird or what !
Saivojärvi
Kolari Partekin louhos
Saivolammelta matka jatkuikin sitten kolariin. Vanhalle partekin louhokselle. Tämä louhos sijaitsee Kolarista n. 15 km pohjoiseen. Muoniontieltä ennen siltaa käännytään vasemmalle sementtitielle. louhokselle on paras mennä sen pohjoispuoleiselta luiskalta, josta löytyy laiturit ja ponttoonilautta.
Kolari partekin louhos sijainti
Louhos on suuri ja vesipinta-alaa on niin paljon, ettei sitä päivässä sukelleta. keskisyvyys n. 10 metrin nurkilla. Louhoksen etelänpuoleisesta päädystä löytyy n.17 metrin syvyysalue.
Kolari partekin louhos
Todella kirkasta vettä ! Sukeltamistani louhoksista tämä on mielestäni parhaimmasta päästä, jos ei paras. Ajoluiskasta lähtiessä eteen aukeaa huikea syvä sinisyys. kontrasteja..
syvä sininen
Kallion reunat lohkareineen luovat hienon maiseman, jota tästä "keinotekoisesta" ympäristöstä on vaikea sanoin kuvata. Syvyyttä on juuri sopivasti, jotta valo tulee täysin alas ja pinta heijastelee väreilyllään mukavasti pohjaan.
kallion reunustaa
Kalliot muodostavat ikäänkuin leveitä käytäviä, joita seuraamalla reititys sukellukselle onnistuu mainiosti. Vaakanäkyvyyttä on parhaimmillaan n. 20 metriä. Ensimmäisen kerran käydessäni v.2003 louhoksen perällä oli sukelluskellokin. Tällä kertaa niin kaukana ei käyty, joten sen tämänhetkisestä olemassaolosta ei siis ole tietoa.
louhos luiska
Pohjalla on poijuin merkittynä myös auto , heti luiskalta lähtiessä n.150 metrin päässä. (ei lähteny työntämällä käyntiin)
vaihde päälle !
jotain muutakin on kauempana poijutettuna, vaan eipä sinne asti ehdittykään kaiken pelleilyn lomassa.
"pin up diver"
Kaverille iski mahdoton peseytymistarve kesken sukelluksen, kun "tykötarpeetkin" sille löyty :)
kylpyhetki
Tällaiset rekvisiitat louhoksissa tuovat sinne mukavaa lisämaustetta. Sukellusten ei tarvi olla niin vakavaa, teknistä toimintaa. Tosin liika nauraminen annostin suussa voi lisätä hukkumisen vaaraa ?
Nyt kun näitä kohteita tuli enemmältikin tarkistettua, niin jospa vaikka leiritys olisi paikallaan ensi kesää ajatellen. Näillä samoilta seudulta "löytyy" varmasti muitakin kirkasvetisiä kohteita.. niitä täytyy lisää selvitellä talven pimeinä tunteina.
Nämä louhokset ovat eräällä tapaa arpia lapin luonnossa. Eivätkä ne pinnalta katsottuna niin kauniita ole... mutta eipä monikaan tiedä mitä uskomattomia näköaloja louhosten pinnan alta löytyykään
Päivitystä vihdoin ! "jostain" syystä en viihdy kesäaikaan tietokoneen äärellä. Kesämme kun on niin lyhyt ja siitä yrittää kaiken saada irti mahdollisimman hyvin kaikenlaisen puuhailun, lomailun ja harrastuksen merkeissä. Jos valita saisin, niin käyttäisin kaiken vapaa-aikani sukelluksen ja vesillä olon merkeissä. Säiden herra on ollut kuluneena kesänä merkillinen. Juhannuksena polttelin kokkoa yhden lämpöasteen lämmössä ja heinäkuun alkaessa olot muuttuivatkin sitten trooppisiksi.
Viilennystä hain lomallani joesta ja perämerestä. Torniojoen lämpötila parhaimmillaan oli 26 astetta, joka jokseenkin kyseenalaisti viilentymisen. Matala virtaava joki tarjoaa uskomattomia näköaloja joen "makromaailmaan" . Jäähdytyksen lomassa sitten annoin kamerani sarjakuvata näitä näkymiä. Virtaava vesi luo hienoja kontrasteja pinnan alla varsinkin ilta-auringon valossa.
Kesä kääntyy syksyyn.. Viistoluotauksia ei ole tehty tälle kesälle vielä ollenkaan. Pari kohdetta käydään tarkistamassa kuitenkin lähiaikoina tavalla tai toisella. Siitäpä sitten päivitystä lähiviikkoina.
Alkuvuosi on ollut todella surullinen sukellusyhteisössä. Jostain käsittämättömästä syystä on tapahtunut useita menehtymisiä tämän harrastuksen parissa lyhyen ajan sisällä. Se vetää mietteliääksi.. Sukellusturvallisuuteen kiinnitetään jatkossa varmasti vielä enemmän huomiota. Asia on puhuttanut paljon sukelluspiireissä ja kysymyksiä on sadellut minullekin, vaikka en luolasukellukseen ole juurikaan perehtynyt. Kyselyjä lajin varusteista, tekniikasta, riskeistä jne. Plurdalenin turma tapahtui sukellettaessa luolastossa , suljetun kierron laitteilla ns. Rebreatherillä. Tämä laitehan mahdollistaa pitkät ja syvät sukellukset , joihin ei Avoimen kierron sukelluslaiteella välttämättä kyetä. Suljetun kierron laite on ollut sotilaskäytössä pitempään kuin lajin harrastajilla, mutta viimeisen kymmenen aikana sen käyttö on yleistynyt meillä suomessakin ja laitteen koulutustakin on viime vuosina saatu kotikamaralla. Suurin osa harrastajista käyttää perinteistä avoimen kierron laitetta ja suljetun kierron laite lukeutuu tekniikkasukeltamiseen. Tekniikkasukeltaminen on lajin terävin kärki joka kehittyy jatkuvasti. Riskit kasvavat kun hallittavaa kalustoa on sukeltajalla enemmän ja tähän vaiheeseen tultaessa sukeltajalla onkin yleensä jo satoja sukelluskertoja takanaan. Yleisesti ottaen suomalais-sukeltajien taso on korkea, jos sitä näin yleismaailmallisesti verrataan. Syynä tähän on yksinkertaisesti olosuhteemme. Sukellamme kylmissä ja pimeissä vesissä. Tästä syystä harjoittelu terävöityy ja riskien arvioinnit korostuvat entisestään sukellus-suunnitelmissa, mutta siitä huolimatta onnettomuuksia tapahtuu kun sukelluslaitteiden tekniikka ja ihmisen fysiologia joutuvat törmäyskurssille. Jossittelu on turhaa kysymyksellä, että miksi teit sitä ja tätä ? Toiset vaan haluavat ottaa elämässään tietoisia riskejä ja saavat tätä kautta voimia elämäänsä. Toiset taas "linnottautuvat" turvallisuuden tunteeseen eivätkä koskaan halua riskejä ottaa. Tämäkin on ok. Kukin tavallaan. Pluran luolasukellus pelastusoperaatio toi vahvasti esille myös sen, kuinka tiivis sukellusyhteisö maassamme on. Vainajien nouto luolasta tehtiin ammattimaisella otteella. Siihen eivät muut pystyneet. Oli kunnioitettava teko sukeltajilta, jotka riskeerasivat oman elämänsä ystäviensä noutoon. Menehtyneiden omaiset voivat tehdä nyt surutyötään kun vainajat saadaan kotikonnuilleen haudattavaksi. Rauha heidän sieluilleen ja omaisille voimia surutyön tekoon.
Ajattelin palata vielä kerran tämän Haaparannan säiviksessä hylkynä makaavan aluksen historiikkiin, koska näyttäisi nyt siltä, että kaikki olennainen tieto siitä on nyt selvillä. Itselleni tuli yllätyksenä se, että alus on niinkin vanha. Rakennusvuosi nimittäin on 1885. Rautaisen aluksen tilaajana oli Enköpingin höyryalus yhtiö. Nimekseen se sai Enköping 1 ja toimi matkustusaluksena valmistuttuaan Tukholman läheisillä järvillä.
Enköping 1
Aluksen nimeä muutettiin useaan otteeseen eri omistajien toimesta. Vuosien aikana alus tunnettiin myös nimillä Ragnhild ja Aga 1.
Ragnhild
Aga 1
Näillä järvillä se sitten palveli tässä käyttötarkoituksessaan eri höyryalus yhtiöillä vuoteen 1949, asti jolloin Haaparantalainen sahayrittäjä John Anton Waltari osti sen uittokäyttöön. Alusta modifioitiin tähän uuteen käyttötarkoitukseensa pari vuotta, jonka jälkeen se siirrettiin perämeren pohjukkaan Haaparannan Säivikseen v. 1952. Viimeiseksi nimekseen alus sai nimen Staffan.
Staffan
Erään tarinan mukaan Staffan-hinaaja ei sittemmin oikein soveltunutkaan uittotöihin, vaan sitä pidettiin lähinnä kettinkivarastona säiviksen staffansviken poukamassa. 1950-luvun lopulla alus upposi samaiseen poukamaan, jossa se siis vieläkin kohtuullisen ehjänä sukeltajia viihdyttää.
Staffansviken
Tarkempaa tietoa aluksesta löytyy vielä tältä sivustolta >
Vuonna 2003 , kun tähän laitesukellus harrastukseen "hurahdin" , niin mieleeni iskostui kuva sukellus oppikirjasta. Tässä kirjan kuvassa sukeltajat sukelsivat Hossan Öllörinjärvessä. Kirjan kuvaosiossa oli erilaisia veden kirkkauksia humuspitoisista suomen vesistöistä, jossa silmiinpistävänä poikkeuksena oli suomen kirkkaimpiin järviin lukeutuva Öllörinjärvi.
Niinpä sitten kesän viimeisiä sukelluksia miettiessämme päätimmekin lähteä viikonloppu reissulle kyseiselle järvelle neljän sukeltajan retkueella. Puitteet sukeltajille olivatkin paikassa aivan loistavat. Laiturirakenteet rannassa ja huoltorakennukset varusteiden kuivatukseen ja säilytykseen myöskin rannan läheisyydessä. Usein sukelluskohteet ovat vaivan takana nimenomaan varusteiden edestakaisen kantamisen vuoksi, mutta tämä kohde on siinä poikkeus. Huomaa, että kaikki on suunniteltu sukeltajien näkökohdista katsottuna. Myös majoitus oli mainio ja vain kivenheiton päässä rannan huoltorakennuksista. Eipä siis ihme, että pohjoisen seurat pitävät leirityksiään usein juurikin öllörillä ja paikan maine on levinnyt kautta suomen sukeltajien keskuudessa.
Lokakuun puolivälissä vesi järvessä oli vielä 6-8 astetta, joten kuivapuvussa sukeltaville keli oli huippu, vaikkakin kylmä pohjoinen viima muistutti jo tulevan talven läheisyyttä rantavalmisteluiden lomassa . Seuraavalla viikolla pakkaset ja ensilumi saapuivatkin jo hossaan.
Saapumispäivänä teimme kolme sukellusta järvelle ja toiselle päivälle jätimme syväsukelluksen. Toisen päivän sukellukset jäivät siis vain yhteen koska aamuyön myrskytuulirintama katkoi sähköyhteyksiä alueella
mutta voe kehevatsu niitä näköaloja miten öllöri meille näyttäytyi. En eläessäni ole nähnyt niin paljon ahvenia yhdellä koolla ! Laiturilta lähtee köysirata , joka karkeasti sanottuna tekee ovaalinmallisen kulkureitin öllörinpohjaan. Matkan varrelle ovat sukeltajat leireillään rakentaneet lautatunneleita ja lavoja eri syvyyksiin.
Syvin reitin varrella oleva lava sijaitsee 30m. syvyydessä ja jopa sinnekin asti päivän valo vielä hieman ylettyy, mikä suomen olosuhteissa varmaankin on harvinaista. Matalammalta sitten viihtyvät nämä valtavat ahvenparvet varsinkin "lautatunnelin" läheisyydessä, joita todellakin on runsaasti, niinkuin kuvista näkyy.
ruokatauon odotusta ahvenilla ?
Kertakaikkisen upea paikka. Päätimmekin tulla takaisin öllörille tulevana kesänä 2014. Hossan alueellahan on muitakin kirkkaita järviä. Jospa ihan viikon leiritys silloin pidettäisiin ? Ajatukset siis alkavat kääntymään pikkuhiljaa jo tulevalle suk.kaudelle. Varustehuoltoa ja sen semmoista on tiedossa , kun kuivapuvun mansettien käyttöikä mm. tuli täyteen. Ehkä jotain uutta varustettakin ?
Tovi on aikaa mennyt edellisestä virtasukelluksesta joten järjestimme seuran viikkosukelluksen tornionjoelle. Harvoin on joessa vesi niin kirkasta kuin nyt oli. Syvimmässä kohtaa kahdeksan metrin syvyydessäkin olisi pärjännyt ilman valaisinta. Päivänvalo ylettyi sinne asti. Pitkä sateeton jakso oli kirkastanut veden ja virtauskin oli väylän syvimmässä kohtaa maltillinen. jopa niin rauhallinen, ettei välillä tiennyt virran suuntaa, vaan täytyi seurata vedessä olevia roskia mihin päin ne kulkeutuu. Pohja on syvimmässä kohtaa enimmäkseen kiveä ja soraa. Seassa on uppotukkeja , metallipalkkia jne.. Väylä madaltuu alemmille silloille tultaessa n. 3-4m:n ja on enimmäkseen kovahkoa savisedimenttiä. Sieltä löytyvät sitten ne silloilta alas heitetyt pyörät ja kaikenlainen romun kirjo. Perinteisesti olemme järjestäneetkin romukeräyksen joelle silloin tällöin ja aina sieltä nostetaan röykkiöittäin pyöriä kesän lopulla, kaiken muun romun ohessa.
Virrassa sukeltaminen on mukava kokemus. Ei tarvitse keskittyä muuhun kuin virran mukana leijumiseen.
Hylkyjen etsintään innoittavat usein mielenkiintoiset tarinat. Luulisi, että lähihistorian tapahtumat olisivat niitä selkeimmin selvitettäviä ja ymmärrettäviä, mutta ainakaan tämän tapauksen kohdalla näin ei voida sanoa..
Sotahistoriaa on usein kirjoitettu tarkoitusperäisesti voittajien ja häviäjien näkökulmasta. Totuus jää jonnekkin välimaastoon.. Näin on tehty todennäköisesti yhtä kauan kuin kirjoituksia maailman sodista on kirjoitettu
Tämän tarinan käsikirjoitus kirjoitettiin lapin sodan alkupäivinä eteläisen lapin ilmatilassa. Tapahtumien käsikirjoittajina tuolloin toimivat suomalaisten hävittäjälentolaivue 26:n lentäjät Brewster koneineen ja saksalaisten luftwaffen lentäjät koneineen. Kummallakin osapuolella on näiden päivien tapahtumista täysin päinvastaiset kertomukset raporteissaan. Suomalaisten lentäjien tehtävänä oli suojata suomalaisten maihinnousun saattoaluksia ja estää , häiritä saksalaisten vastatoiminta maalla sekä ilmatilassa. Saksalaiset taas olivat hyvinkin katkeria uudesta sodan käänteestä, jolloin he tunnetusti ottivat käyttöönsä poltetun maan taktiikan. Vuosia kestäneen aseveljeyden vuoksi mielialat olivat sekavat uudessa tilanteessa. Viimeiset suomen ilmavoimien konepudotukset merkittiin hävittäjälentolaivue 26:lle lapin sodan ensimmäisinä tapahtumapäivinä. Raportointi lapin sodan tapahtumista oli tarkoituksen hakuista syystäkin. Olihan kyseessä suomen itsenäisyyden pitäminen keinoja kaihtamatta. Sodan tuulet pyörittivät taas pientä suomea uuteen suuntaan.
Lapin sodan avaus tapahtui 1. päivänä lokakuuta, kun suomalaiset tekivät maihinnousun Tornion röyttän satamaan saksalaisten selustaan. Kuukautta aiemmin kirjoitettuun rauhanehtoon kuului saksan asevoimien poistaminen Suomen maaperältä hyvin nopeassa tahdissa ja valmisteluja yhteistyön lopettamiseksi tapahtui jo syyskuun alkupäivinä , jolloin mm. Luftfloffe 5:n (Saksan, Norjan ja Suomen ilmalaivaston) esikuntapäällikkö ilmoitti, että Suomen ja Saksan ilmavoimien välinen yhteistyö on lopussa. Lapin sodan osapuolet tekivät valmisteluja. Päämajasta tuli käsky pakkoevakuointeihin 68:n leveyspiirin pohjoispuolelta. Osa lappilaisista kuitenkin jäi asuinsijoilleen tapahtumien keskelle. Varsinkin etelä-lapin asukkaiden kohdalla näin oli. Aluksi saksalaisten poistuminen tapahtui rauhallisesti , eikä aseelliseen konfliktiin edes uskottu uudessa tilanteessa. Kahden viikon poistumisaika oli kuitenkin eittämättä liian lyhyt ja Neuvostoliitto vaati kovia toimia suomalaisilta.
Pääosa Saksan sotilaista sijaitsi pohjois-suomen alueella. Näiden määrä pohjois-suomessa oli tuohon aikaan tuplasti se mitä asukkaita oli n. 200 000 sotilasta. Saksalais-sotilaat olivat käytännössä hoitaneet lapin puolustuksen. Suomen armeijan pääpainon ollessa karjalan kannaksen suunnalla. Saksalaisten olemassaolon tarkoitus pohjois-suomessa oli varmaan myös turvata pohjoiskalottia malmivarantojen vuoksi. Saksan sotateollisuus nojasi ruotsin malmivarantoon. Hetkeä aiemmin olimme olleet saksalaisten aseveljiä taistelussa Neuvostoliittoa vastaan ja nyt tilanne olikin päinvastainen. Tämä aiheutti ristiriitaisia tuntemuksia entisissä aseveljissä. Neuvostoliitto oli esittänyt myös oman halukkuutensa Saksalaisten pois ajamiseksi. Jos näin olisi tapahtunut, niin se olisi samalla tarkoittanut todennäköisesti suomen miehitystä ja tätä mahdollisuutta Neuvostoliitolle ei haluttu antaa. Neuvostoliiton valvontakomissio seurasi suomalaisten raportointia tapahtumien kulusta silmä kovana. Suomen armeijan päämajan oli siis saatava raportteja yhteenotoista saksalaisten kanssa.
SA-kuva: Evakkoja Torniosta Haaparantaan
Korkeajännitystä perämerellä
3. päivä lokakuuta 1944 Tornion röyttän satamaan vievän laivaväylän varrella suomalaiset brewsterit ampuivat kertomansa mukaan saksalaista ju-88 pommittajaa sen hyökätessä suomalaista maihinnousualus s/s Regulusta vastaan, joka oli matkalla etelään tornion röyttän satamasta. Brewsterit ampuivat ju-88:n toisen moottorin savuamaan, tämä onnistui kuitenkin pakenemaan pilveen ja sitä ei sen koommin nähty.
Samana päivänä myös hävittäjälentolaivueen 26:n toinen "parvi" eteni kemijokivartta ylös rovaniemen suuntaan kun he kohtasivat ju-87 (stuka) laivueen. Ilman hävittäjien tukea joutuivat stukat tiputtamaan pomminsa nähdessään Brewstereiden tulevan vastaan. Ju-87 "stuka" oli tuolloin sodan loppuvaiheessa jo melko suojaton ja hidas kone . Tästä syystä nopeita hävittäjiä oli yleensä stukien turvana näiden suorittaessa pommitustehtäviään. koneet lensivät hetken aikaa lähekkäin, jolloin yhden Ju-87 koneen taka-ampuja avasi tulen ltn. teromaan konetta vastaan. Tällöin Brewsterit vastasivat tuleen ja tiputtivat kaksi stukaa alas. Kolmen muun stukan kerrotaan paenneen savuavana paikalta.
Nämä raportit perustuvat Brewster-lentäjien tekemiin raportteihin. Yhtäkään näistä pudonneista koneista ei ole koskaan löydetty.
Ju-88 pommikoneen on epäilty pudonneen Kemin elijärven alueelle. Suomalaiset ilmoittivat ampuneensa alas myös Dornier-17 koneen tornion röyttän suunnalla ja Saksalaiset taas kertoivat pudottaneensa suomalaisten ju-88 pommittajan alas kemin eteläpuoliselle merialueelle.
Hannu valtosen kirjassa pohjoinen ilmasota käsiteltiin myös näitä lapin sodan alkupäivien tapahtumia . Valtonen on tutkinut runsaasti arkistoja saksan luftwaffen tiimoilta ja hän ei löytänyt sieltä yhtään vahvistusta suomalaisten väittämille pudotuksille.
Tällä hän siis asetti brewsterien pudotukset kyseenalaiseen valoon. Suomen kuvalehdessä aihetta vielä käsiteltiin v.1984 ja brewsterien stukapudotukset leimattiin "paperipudotuksiksi". Tästä eivät tietenkään ilmasotaveteraanimme pitäneet.
Carl-erik Bruun, joka johti brewstereita ju-88 koneen takaa-ajossa perämeren yllä yritti myöhemmin löytää s/s Reguluksen lokikirjaakin, jotta brewsterilentäjien kertomukset voitaisiin sitä kautta todentaa. Sitä ei kuitenkaan koskaan löytynyt. Kyselin itsekin tietoja samaisesta aluksesta Kotkan merimuseosta ja heidän kauppalaiva arkistostaan, mutta s/s Reguluksen tiedot loppuvat vuoteen -44. On käyty myös keskustelua siitä, että s/s Regulusta vastaan hyökännyt ju-88 olisi kuitenkin tippunut brewsterien osumien seurauksena nykyiselle outokumpu chromen kemin elijärven kaivosalueelle. Hannu Valtonen on tutkinut tätäkin aihetta 70-luvulla. Hänellä oli tutkimuksissa mukanaan kyseisen kromilöydöksen tehnyt Martti Matilainen. Matilainen oli malmio kairauksissaan huomannut, että suomaaston alla olisi, jotain metallista, joka sopisi kooltaan koneeseen , mutta tämäkin jäi selvittämättä, koska alueelle oli ajettu kaivoksesta sivukiveä , jonka alle matilaisen havaitsema kohde nyt oli jäänyt. Valtosen kirjassa hylkyretkiä pohjolaan tätäkin asiaa käsitellään. Samaisessa kirjassa on maininta myös jatkosodan aikana tippuneesta ju-88 koneesta, joka tippui samaiselle alueelle saatuaan moottorivian noustessaan läheiseltä kemin lentokentältä. olisikohan Matilaisen havaitsema kohde ollut sitten juurikin tämä ? Elijärven kaivosalue oli sota-aikana korpisuota, joten koneen sieltä pois tuominen olisi ollut melkoinen haaste.
SA-kuva: Junkers-88
Tapahtumien lonkerot nykypäivässä
Kone pohjassa ?! Kuulin tämän tutuilta sukeltajiltamme.. Suhtauduin tarinaan aluksi varauksella. Kertomuksia pudonneista ja kadonneista lentokoneista riittää sotaa käyneessä suomessa melkeinpä joka kylällä ja aika ruokkii tarinoita, jolloin kuulopuheestakin voi tulla osa historian kirjoitusta , mutta kuitenkin.. kukapa tällaista aihetta voisi sivuuttaa ?
Aluksi sain niukasti tietoa tapauksesta. Sukeltajat jotka asiasta olivat kuulleet, pitivät luonnollisesti tiedon omanaan. He olivat käyneet etsimässäkin mahdollista konetta parilla sukelluksella, mutta olivat huomanneet sen olevan mahdotonta huonossa näkyvyydessä perämeren humuspitoisessa vedessä. He olivat saaneet lähdetietonsa "välikäsien" kautta merialuetta viistokaiuttaneelta loxus scan yritykseltä. Kyseinen yritys oli tehnyt v.2005 merenkulkulaitoksen tilaamaa viistokaiutusta alueella Tornion laivaväylän ruoppaustöihin liittyen. Joku tämän yrityksen paikkakunnalta oleva avustaja oli luultavasti kuullut viistottajien keskustelut lentokoneen hylystä ja oli itse päätellyt jopa koordinaatitkin kyseisen keskustelun pohjalta. Mikko Simola ei näitä tietoja tuolloin kuitenkaan antanut sivullisille. Tämä selvisi minulle keskusteluissa hänen kanssaan myöhemmin. Loxus scanin viistottajat eivät myöskään ilmoittaneet havainnostaan työn tilaajalle, koska mahdollinen koneen hylky oli tilausalueen ulkopuolella. Näissä koordinaateissa huomasin sitten itsenikin sukeltavan hetken päästä ja totesimme sen myös mahdottomaksi tehtäväksi pelkästään sukellusetsinnällä. Tässä vaiheessa keskustelu koneesta siis oli levinnyt jo useammallekin sukeltajalle. Jatkoin aiheen tutkimista muutaman muun aiheesta kiinnostuneen kanssa. Olin yhteydessä Mikko Simolaan ( loxus scan) kun seuramme harkitsi oman viistokaikuluotaimen ostamista. Näissä keskusteluissa hän sitten itse mainitsi kone löydöstään näin..
"tunnen jollain tapaa merialuettanne. olen siellä väylien sivustoja joskus tutkinutkin.. ja edelleen on kateissa mm. iso saksalainen lentokone ..oltiin löytävinämme iso siipi ja runko yhdessä kasassa. mitat sopivat mikälie malliin.. vesi oli ruoppausten takia koko lailla mutaista, joten emme sukeltaneet alueella edes myöhemmin.. kysyin jälkeenpäin , että onko iso kone kateissa ja siitä osasin yhdistää junkersiin .en ole ilmoittanut kenellekään mitään koordinaatteja kohteesta . mistähän tällaiset tiedot ovat tulleet ? mutta ei se nyt kovin kaukana ollut torniosta .."
Merenpohjaa ammatikseen viistokaikuluotaimella tutkineen yrityksen kertomusta ei voinut painaa villaisella.
Ymmärsin kahden erillisen tarinan nivoutuneen yhteen kun aloin selvittämään tornion maihinnousuun liittyviä tapahtumia. Minulle selvisi vasta tuolloin että lapin sodan alkupäivinä (3.10.1944) oli käyty ehkä kiistellyin suomen sotahistorian ilmataistelu saksalaisten ja suomalaisten välillä. Tapahtumista on tehty mainio videoanimaatiokin
kuvakaappaus videolta
Nyt tapahtumien kulusta tiedettiin erilaisia näkökohtia ja mahdollinen todistuskin saattaisi olla perämeren pohjassa hylyn muodossa. Sellaisen löytäminen tulisi asettamaan kaiken uuteen valoon. Keväällä 2012 seuramme hankki viistokaikuluotaimen laivanhylkyjen ja tämänkin tarinan innoittamana. Samaisena kesänä viistoetsintöjäkin suoritettiin tyhjin tuloksin. Taas kerran epäilyksemme koko aiheesta alkoi rusentua kasaan. Mietin aihetta lakkaamatta. Voisiko koko tapahtuma ollakin pelkkä "fiktio" ? sattumien summa ? Mitä uutta tietoa voisimme itse kerätä aiheesta ? jotakin faktaa kerrankin.
Suomen merimuseo kuva: s/s Regulus
Spekuloiminen alkoi kyllästyttää...
Paikkakuntalaisena mietin pommitetun s/s Regulus aluksen reittiä Tornion väylällä etelää kohden.. Ajattelin, että Brewsterien on täytynyt jahdata ju-88 pommittajaa Ruotsin ilmatilaan, koska laivaväylähän kulkee aivan valtakunnanrajan kupeessa . Vaalasta saapuneet hävittäjälentolaivueen 26:n lentäjät eivät entuudestaan tunteneet aluetta, joten tästäkin syystä ilmaloukkaus on ollut todennäköinen.Ja kyllä sitä jopa tietoisestikin tehtiin. Saksalainen JU-88 tuli kemijoki suunnalta ja hyökkäsi itä-länsi suunnassa Regulusta vastaan yli rajan Brewsterit perässään. Jos tällainen yhteenotto osin ruotsinkin ilmatilassa tapahtui, niin kyllähän se olisi naapurissakin huomioitu !? Ruotsi tarkkaili tapahtumia havaintokohteistaan ja laivaväylän lähellä kerrotaan ruotsalaisilla olleen tällainen havaintopaikka. Kiistelty ilmataistelu käytiin siis mahdollisesti jopa suoraan havaintoaseman päällä. Ruotsalaiset olivat ampuneet varoituslaukauksia ilmatilaansa lähellä lentäville koneille aiemminkin ja olivat lähettäneet myös Saab-hävittäjänsäkin hätyyttämään saksalaiskoneen pois tornionjokivarresta, joten hereillä siellä täydyttiin olla "naapurissakin" Tornion maihinnousun aikaan. Ruotsin arkistoista voisi hyvinkin löytyä aivan uutta tietoa tapahtumista. Sataman lähistöllä sijaitsee myös kuusiluodon saari, joka oli vilkas sahayhteisö. Luulisi silminnäkijöitä olleen sielläkin ? Kuusiluoto osui saksalaisten tykistölinjalle kun he tulittivat röyttän satamaan. Tästä syystä saaressa syttyi tulipalo, joka levisi koko saaren asujaimistoon 4.10.1944. Tämä saksalaisten it-tykistöpatteri sijaitsi satamasta itään laivaniemessä. Evakuointi saaresta oli kuitenkin ennen tätä suoritettu. On kuitenkin ymmärrettävää, että siviilit eivät ehtineet seurata sotatapahtumia kun oli päästävä pois tapahtumien alta. Tykistötulta, maihinnousualuksia, syöksypommittajia alueella. Siviilien on ollut varmasti vaikeaa hahmottaa uuden rintamalinjan operatiivisia tapahtumia.
Kuusiluodon sahayhteisö
Kuvassa C.e Bruunin tekemä karttaselitys lentopäiväkirjasta. Tapahtumien kulku löytyy myös täältä lentäjien kertomana.
Olin yhteydessä Brewster lentäjän Carl-erik Bruunin poikaan Göran Bruuniin, joka on ollut hävittäjälentolaivue 26:n kirjan teossakin mukana. Kerroin hänelle tiedoistani ja näkemyksistäni. Göran kertoi "paperivoitto" tarinan harmittavan, koska ltn. teromaa oli haavoittunut yhteenotossa "stukien" kanssa jossain pisavaaran suunnalla saatuaan osuman koneeseensa.
Joidenkin väitteiden mukaan Teromaa olisi haavoittunut saksalaisten maa-ilmatorjunnasta Brewstereiden hyökätessä saksalaiskolonnia vastaan eli tässäkin tuli yksi lisäspekuloimisen aihe. Teromaan koneen vaurioituminen on vahvistettu, mutta johtuiko se stukan taka-ampujan luodeista vaiko ilmatorjunnasta ?
Arkistovahvistusta ruotsin puolelta ilmataisteluun Tornion röyttän edustalta ?
Mika Kulju astui tässä vaiheessa pyynnöstäni kuvaan. Tunsin hänen sotahistoriakirjoitus taustansa / kirjansa ja paikkakuntalaisena hän myös luonnollisesti kiinnostui kovasti aiheesta. Hän entuudestaan tiesi taustat lokakuun 1944 alun tapahtumista ja realistisella tutkijan asenteellaan hän myös lupasi perehtyä Ruotsin sota-arkiston saloihin. Tämä sopi hänelle enemmän kuin hyvin, koska hän oli paraillaan kirjoittamassa lapin sotaan liittyvää yleisteosta. kävi kuitenkin niin, ettei hän lyhyellä arkistovierailullaan onnistunut havaintoraportteja löytämään.
Kesän 2013 kynnyksellä päätimme, että suoritamme vielä viimeiset etsinnät koneen tiimoilta ennen tarinan julkaisua, koska vuosien etsinnlle haluttiin päätös. Kyselin vielä loxus scanin mikko simolalta mahdollisia kuvia, koordinaatteja hänen tekemästään laivanväylä viistoluotauksistaan vuodelta 2005. Niin hän ne sitten löysikin. Oli yllätys, että olimme itsekkin viistottaneet /sukeltaneet juurikin noissa samoissa koordinaateissa ! Kohde makaa aivan "iholla" mutapohjaa , joten sen havainnointi on vaikeaa.
Loxus Technologies Oy mikko simolan ottama kuva kohteesta
Suoritimme uusintaviistotuksia kohteessa ja vedimme oletetun kohteen yli liinan , joka näkyy viistodatalla. tämän jälkeen olimme varmoja sukelluslinjasta kohteen yli.
tornionlaakson sukellusseuran viistoluotauskuvaa
Sukellus kohteessa varmisti, että kaikki kuvassa näkyvät linjat ovat kiviä. Tietyssä kulmassa viistoa ajettaessa kulmikkaat kivet pohjassa muodostavat suoria linjoja, joita mielikuvituksemme muokkaa helposti koneeseen sopiviksi. Mikon antama kuva samasta kohtaa jäi kuitenkin askarruttamaan.. Siinä ei nimittäin ole oikein yhteneväisyyksiä seuramme ottamaan kuvaan. voi olla mahdollista, että kohde peittyy välillä pohjassa leijuvaan mutaan. Ohessa videokuvaa ensimmäiseltä tarkastus-sukellukselta, jossa näkyvät selvästi kivet pohjassa, vaikka näkyvyys on kymmenessä metrissä mitä on :)
Tämän tarinan julkaisuun on useita syitä. Melkein 70-vuotta on kulunut näiden tapahtumien ajankohdasta. Lapin sodan kokeneita / muistavia ei enää paljon kulje keskuudessamme. Ehkä jostain löytyy vielä vastauksia näille tapahtuneille arvoituksille. Olisiko mahdollista, että jossain kemijokivarren , pisavaaran suomaastossa olisi stuka hävittäjien jäänteitä ? luulisi näin seitsemänkymmenen vuoden aikana niissäkin maastoissa kulkijoita riittäneen ja jollekkin alumiinisia koneen kappaleita vastaantulleen ?
Merenpohjan tutkimus on ottanut suuria harppauksia viime vuosina. Nyt kun aiemmin sotilaskäytössä ollut viistoluotaintekniikka on siviilienkin käytettävissä, niin se tuo paljon lisää tietoutta mereen uponneiden hylkyjen sijainneista ja ehkäpä joku perämeren pohjasta löytää vielä näihin tapahtumiin liittyvän koneen ?
Kaikki kertomani tiedot perustuvat Hannu Valtosen tekemiin kirjallisuuslähteisiin , Saksan Luftwaffen antamiin raportteihin, Brewster-lentäjien tekemiin lentoraportteihin ja Loxus Technologies oy:n Mikko Simolan antamiin tietoihin. Sinällään aihe ei ole uusi, mutta uudenlaisia näkökohtia tapahtumiin voidaan vielä löytää Suomen ilmavoimien viimeisimpiin ja ehkä kiistellyimpään ilmataistelutapahtumaan. Uskon, että aiheeseen vielä palataan.
On muistettava, että tällaisista sotamateriaali löydöksistä vastaa Suomen puolustusvoimat ja heille on ilmoitettava asiasta viipymättä, jos hylyn muodossa oleva kone vastaan tulisi.
Kiitos vielä kaikille tähän tarinaan osallistuneille !
